
Jorge Lorenzo voitti veroviranomaiset – välttyi 11 miljoonan veroilta
Jorge Lorenzo, 35, voitti Espanjan veroviranomaisia vastaan käymänsä oikeudenkäynnin, jossa häneltä vaadittiin 11 miljoonan euron verojen maksua.
Jorge Lorenzo, 35, voitti Espanjan veroviranomaisia vastaan käymänsä oikeudenkäynnin, jossa häneltä vaadittiin 11 miljoonan euron verojen maksua.
Suurin osa MotoGP-tiimeistä on jo vahvistanut päivämäärät, milloin ne esittelevät tämän vuoden kalustonsa.
MotoGP-luokan kauden 2021 maailmanmestari Fabio Quartararo on ilmoittanut vaihtavansa kypärämerkkiä tälle kaudelle.
”Kuukausien neuvottelujen jälkeen Suzuki on lainannut meille GSX-RR:n ollaksemme kaudella 2023 mukana MotoGP-sarjassa”.
Kuka kaatui useimmin? Millä radalla ja missä luokassa kolaroitiin eniten? Tilastonikkarit ovat jälleen koonneet tietoa MotoGP-sarjan tämän kauden kaatumisista.
MotoGP-kauteen 2023 lähdettäessä Hondan Marc Marquezilla on vyöllään 59 kuninkuusluokan osakilpailuvoittoa. 12 muutakin ensi kauden kuljettajaa on yltänyt MotoGP-luokan MM-osakilpailuvoittoon, mutta yhteensä vain 57 kertaa.
MotoGP-kuljettajien palkkatiedot eivät ole julkisia, mutta italialaiset väittävät saaneensa selville paljonko Francesco Bagnaia ansaitsi maailmanmestaruusvuonnaan.
Jos Fabio Quartararon ja Francesco Bagnaian taistelu MotoGP-luokan maailmanmestaruudesta kiinnostaa, niin tänään kannattaa paina perse penkkiin ja avata TV klo 14.45.
Red Bull KTM ajon Augusto Fernandez palasi MM-pistejohtoon Sepangin osakilpailussa, josta ei tapahtumia ja dramatiikkaa puuttunut.
Tänään Sepang International Circuitilla Malesiassa ajetaan MotoGP-sarjan MM-pisteitä. Samoin ajettiin päivälleen 11 vuotta sitten, ja se päivä ei unohdu.