Ilmoitus

Niki Tuuli pistesijojen tuntumaan Unkarissa 

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan seitsemäs osakilpailu ajettiin ensimmäistä kertaa Balaton Parkin radalla Unkarissa.  Kiinalaisessa QJMotor Factory Racing tallissa ajava suomalaiskuljettaja Niki

Koskisella onnistunut viikonloppu Sipoossa

KRT Kawasakin Simo Koskisen viikonloppu oli onnistunut Sipoossa. Lauantaina hämeenlinnalainen oli Nuorten SM-osakilpailussa kolmas ja sunnuntaina MX2-luokan aikuisten SM-osakilpailussa neljäs.

Timo Lahti kymmenes speedwayn EM-osakilpailussa Saksassa

Speedwayn Euroopan mestaruussarjan (SEC) toinen osakilpailu ajettiin lauantaina 26. heinäkuuta Saksan Güstrowissa. Kouvolalainen Timo Lahti, joka edustaa sarjassa Ruotsia, on

Stark Future ennätysajassa plussalle

Kuusi vuotta perustamisensa jälkeen sähkömoottoripyörävalmistaja Stark Future on ilmoittanut yltäneensä ensimmäistä kertaa positiiviseen tulokseen vuosineljänneksellä.

Jesse Mustonen kovassa opissa Puolassa

Varkautelaisen speedwaytähden Jesse Mustosen kausi on tähän mennessä ollut kiireinen ja opettavainen.

Imatranajo toi Kantolalle itseluottamusta, mutta Alastaron kisa jää väliin

Klaukkalalainen ratamoottoripyöräilijä Juho Kantola kilpaili 4-6.7.2025 Imatran vaikealla katuradalla, kun siellä ajettiin kansainvälisen IRRC-sarjan osakilpailu. 20-vuotias Juho ajaa Ducati Panigale

Ilmoitus

Valsarnalle pataan reiluin lukemin

Valsarnan kausi jatkui torstai-iltana Karlstadissa Solkatternan vieraana. Pelin henki oli selvä. Voitolla Valsarna varmistaisi paikan playoffseissa.

Energica tekemässä paluuta

Konkurssiin ajautunut sähkömoottoripyörävalmistaja Energica on tekemässä uutta tulemista singaporelaisella rahalla.

Lehtiranta Alastaron kilpailuun hakemaan kauden parasta sijoitusta

Niko Lehtirannan kausi Circuit Racingin SM-sarjassa jatkuu tulevana viikonloppuna Alastaron moottoriradalla.

SM-motocross palaa kesätauolta Sipoossa – luvassa tiukkaa kamppailua kaikissa luokissa

SML AMOQ SM-motocross-sarja palaa kesätauolta, kun viikonloppuna jaetaan SM-pisteitä Sipoossa. Tarjolla on jälleen jännittävä Triple Crown -formaatti MX2- ja MX1-luokissa,

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarja jatkuu Alastarolla

Circuit Racingin SM-sarjan toinen osakilpailu järjestetään tulevana sunnuntaina Alastaro Circuitilla.

Maailmanmatkaaja Diego Roson Moottoripyörämuseolla

Maailmaa Royal Enfield Classic 500:lla kiertävä argentiinalainen Diego Roson on tänään päättänyt Euroopan-kiertueensa Suomen moottoripyörämuseolle Lahteen.

Raakilta hyvä ottelu Ruotsissa

Ruotsin speedwayn 1. divisioona jatkui lauantaina Örebrossa. Ottelussa voittoon ajoi 39 pisteellä Otto Raakin edustama Indianerna. Toiseksi jäi kotijoukkue Vikingarna,

Suomi jäi viimeiseksi pariajon EM-finaalissa

Speedwayn pariajon EM-finaali ajettiin lauantaina Daugavpilsissa Latviassa. Suomi pääsi suoraan finaaliin edellisen vuoden hyvän sijoituksen myötä. Kilpailu ajettiin ensimmäistä kertaa

GSX-8-perhe laajenee retrokaksikolla

Suzuki on esittellyt GSX-8-alustalle pohjautuvan retrokaksikon, GSX-8T ja GSX-8TT.

Saku Purtilo flat trackin MM-sarjassa finaalin sijasta toipilaaksi

Flat trackin kolmas MM-osakilpailu ajettiin Kroatian Donji Kraljevecissa. Saku Purtilo sai osansa todella tapahtumarikkaan kilpailun ylimääräisistä ohjelmanumeroista kolaroituaan kanssakilpailijan kanssa. 

Tero Aarniolla haastava MM-kilpailu Marmandessa

Maaradan MM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Ranskassa legendaarisella Marmanden kolmion muotoisella ruohoradalla. Rata on ainutlaatuinen ja

Koskinen taisteli EM-osakilpailussa KymiRingillä

KRT Kawasakin Simo Koskinen taisteli viikonloppuna EM-osakilpailussa upouudella KymiRingin motocrossradalla.

Mustosen mahtivire ei riittänyt, Krakova taipui lopussa 

Speedwayn Krajowa Liga Zuzlowan sunnuntain ainoa ottelu ajettiin Daugavpilsissa Latviassa, jonne Krakowa saapui Lokomotivsin vieraaksi.

Niki Tuulella epäonnea Doningtonissa

Supersport-luokan MM-sarjassa ajava ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli oli hyvässä vauhdissa Englannissa Doningtonin radalla ja ajoi QJMotor-pyörällään lauantaina jo aivan pistesijojen tuntumaan,

Tuhatpäinen yleisö nautti KymiRingillä auringonpaisteessa MM-motocrossista

Suurilukuinen yleisö nautti KymiRingillä motocrossin MM-osakilpailusta ja todisti belgialaisen teinisensaation ylivoimaa.

Epäonninen Saku Purtilo kipua uhmaten MM-pisteille

Flat trackin MM-sarjan kolmas kilpailu ajettiin myöhään lauantai-iltana Donji Kraljevecissa Kroatiassa Speedway Stadion Mileniumilla. 

Aurinko helli katsojia KymiRingillä

KymiRingillä motocrossin MM-osakilpailun avauspäivänä aurinko helli runsaslukuista yleisöä, ja EM-luokissa nähtiin myös suomalaisonnistumisia.

Honda alkuvuoden rekisteröintitilaston kärjessä

Alkuvuoden rekisteröintitilaston on julkistettu. Valmistajien kärkipaikalla jatkaa tuttuun tapaan Honda. Mallitilaston ykkönen on tälle vuodelle uudistunut Kawasaki Z900.

KymiRingillä kaikki valmista historian ensimmäiseen MM-tapahtumaan

KymiRing isännöi viikonloppuna historian ensimmäistä MM-osakilpailuaan, kun motocrossin MXGP-sarjan kauden kolmastoista osakilpailu ajetaan täysin uudella radalla.

Kostamo huipputuloksiin Southern 100 -katuratakisassa

Erno Kostamo täräytti itsensä Mansaarella ajetun Southern 100 -katuratakisan kaikkien aikojen tilaston 11. nopeimmaksi kuljettajaksi. 600-kuutioissa hän ajoi Parker Transport

Arttu Sahlstén tähtää huipputulokseen EMX125-luokassa KymiRingin MXGP-osakilpailussa

Tulevana viikonloppuna KymiRingillä ajetaan motocrossin MM-sarjan osakilpailu MXGP ja suomalaisväriä kisaviikonloppuun tuo tuore Speedcrossin Suomen mestari Arttu Sahlstén.

Uusin numero