Lehtiranta villillä kortilla Saksan IDM-sarjan osakilpailuun

GasGas esitteli jo 2023 enduromallit
Dakar-rallin tänä vuonna voittanut GasGas on nopea myös uusien mallien esittelyssä. Nyt saatavilla ovat jo vuoden 2023 enduromallit.
Dakar-rallin tänä vuonna voittanut GasGas on nopea myös uusien mallien esittelyssä. Nyt saatavilla ovat jo vuoden 2023 enduromallit.
Jaume Masialle Cotassa saavutettu voitto oli tämän kauden ensimmäinen. Tiimikaveri Dani Holgadon kisa päättyi kolarointiin kilpakumppanin kanssa.
Niki Tuuli ajoi ehjän viikonlopun Supersportin MM-avauksessa Aragonissa. Kahden ajetun kilpailulähdön jälkeen Tuuli on MM-pisteissä viidentenä.
Kaksinkertainen – ja lajin ainoa – maailmanmestari Lasse Kurvinen kävi kertomassa, mistä flat trackissa lajina on oikein kysymys.
Suomen tämän vuoden suurin moottoripyöränäyttely eli Keski-Suomen MP-näyttely esittelee tällä viikonlopulla Jyväskylässä alkavan kauden suurimmat moottoripyöräuutuudet.
Imatranajon yhteistyökumppani Pohjolan Matka järjestää alehinnoin kyytejä Imatranajoon ja Power Festivalille.
Moottoripyörähenkinen Miss MP22 on Jenna Huhta Helsingistä. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin Meiju Järvimäki Kotkasta ja toiseksi perintöprinsessaksi Diana Makasyuk Seinäjoelta. Yleisö äänesti Motoristien suosikin ja hän
BMW uudisti 6-sylinterisen matkamallistonsa täyttämään Euro 5 -normit. Samalla vääntöä ja varustetasoa korotettiin.
Kimi Patovan kauden ensimmäisen ESBK 600 -kisaviikonlopun saldo oli kolmossija ja voitto. Sarjan toiseen osakilpailuun Patova lähtee pistejohdossa.
KTM on uudistamassa pienimmän Duke-mallinsa kaudeksi 2023. Uudistusten ennakoidaan olevan suurempia kuin kertaakaan aikaisemmin mallin yli 10-vuotisen historian aikana.