Tito Rabat ei aja MotoGP:n päätösosakilpailussa: ”Olisi vaarallista minulle ja muille kuljettajille”

Kun Rabat loukkaantui, hänet korvasi ensin tuntematon Christophe Ponsson, joka kuitenkin vaihdettiin yhden surkean kilpailun jälkeen WSBK-kuski Torresiin.

Rabatin jalka murtui kolmesta kohtaa Silverstonessa elokuussa, hän on hiljattain päässyt ensi kertaa pyörän päälle. Hän haaveili päätöskilpailuun osallistumisesta, mutta on nyt joutunut tekemään päätöksen jättää kilpailu väliin.

”Olen tehnyt todella paljon kuntouttavaa työtä yli kaksi kuukautta. Jalka on koko ajan parempi ja olen jo päässyt hiukan ajamaan. Jalka on tuntunut ihan hyvältä, mutta olen huomannut, etten ole 100-prosenttisessa kunnossa. Uskomme, että paluuni kilpailuun olisi vaarallista sekä minulle, että muille kilpailijoille. Uskomme, että tämä on paras ratkaisu”, Rabat kertoo.

Kilpailun sijaan Rabat tulee palaamaan Valencian kisaviikonlopun jälkeen testeihin Valenciassa tiistaina ja keskiviikkona.

Rabatia ei ole vielä vahvistettu Avintian ensi kauden toiseksi kuljettajaksi Karel Abrahamin rinnalle, mutta sen uskotaan olevan muodollisuus. Valencian testeissä hän pääsee ajamaan uusimmalla Ducatin GP18 -pyörällä.

”Ilman muuta yritän ajaa GP18:lla testeissä. Siellä näemme, miltä jalkani tuntuu. Testien jälkeen jatkamme kuntoutusta, että olisin täysin valmis, kun seuraava kausi alkaa, se on nyt kaikkein tärkeintä”, Rabat sanoo.

Korvaaja Torres mursi sormensa Sepangin harjoituksissa ja joutui leikkaukseen. Hänen ajamisestaan Valenciassa on huhuttu, mutta todennäköistä se ei ole.
 

Uusin numero