
Timo Lahden hyvät otteet eivät riittäneet viemään Ruotsia speedwayn maailmancupin finaaliin. Hyvästä alusta huolimatta voittoon nousi ennakkosuosikki Tanska.
Suomen ja Ruotsin passin omaava kouvolalainen 34-vuotias speedway-kuljettaja Timo Lahti kilpaili perjantaina Ruotsin maajoukkueen riveissä Speedwayn joukkueiden maailmanmestaruuskilpailun toisessa semifinaalissa Latvian Riiassa. Mukana kilpailussa oli Ruotsin lisäksi ennakkosuosikki Tanska, kotijoukkue Latvia ja Norjan maajoukkue. Kilpailun voittajalle oli luvassa paikka World Cupin finaaliin Puolaan 20.8.2026, johon paikkansa olivat jo lunastaneet Australia, Iso-Britannia ja Puola.
Lahti aloitti kilpailun vahvasti Ruotsille voittaen ensimmäisen erän ulkoradan starttipaikalta. Ensimmäisen eräkierroksen jälkeen Ruotsi oli kilpailun johdossa 9 pisteellä ennakkosuosikki Tanskan ollessa yllättäen vain kolmessa pisteessä. Toisella eräkierroksella tilanne kuitenkin kääntyi ja Tanska ajoi Ruotsin kiinni voittaen eräkierroksen kaikki erät 5-8. Lahti ajoi 2 pistettä erässä 8, jonka voiton vei Michael Jepsen Jensen.
Kolmannella eräkierroksella Ruotsin vauhti hiipui ja myös Lahti jäi kymmenennessä erässä pisteittä tiukan taistelun jälkeen samalla kun Tanska kasvatti johtoaan kärjessä. Neljännellä eräkierroksella Ruotsi tippui lopullisesti Tanskan kelkasta ja kun erässä 15 Lahti ajoi ritsaan reagoiden ulkoradan Lasse Fredriksenin liikkeeseen, oli tuloksena jälleen nolla ja ero Tanskaan kasvoi 9 pisteeseen.
Kilpailun viimeisellä eräkierroksella Latvia laittoi Ruotsin ahtaalle ja joukkueet päätyivät lopulta tasapisteisiin, Ruotsin sijoittuessa toiseksi suurempien erävoittojen määrällä. Lahti ajoi viimeistä erästään pisteen ja lopputulos oli siten 6 pistettä viidestä erästä.
– Kilpailu alkoi tosi hyvin ja suoritus oli vakuuttava kahdessa ensimmäisessä erässä. Kolmannessa erässä meni ensimmäinen kurvi pieleen, neljäs ritsaan ja viimeisessä tipuin kovan taistelun jälkeen keulasta kolmanneksi. Marginaalit on tällä tasolla pienet ja tänään ei meidän suoritus riittänyt vastaamaan Tanskan vauhtiin, Lahti kertoo.
Tanska voitti kilpailun 40 pisteellä ja eteni näin World Cupin finaaliin, joka ajetaan Puolan Varsovassa 20.8.2026.
Teksti: Lahti Racing, kuva: Matti Uotila