Tapaninen järjesti Ylikantolan kansainväliseen seuraan Jerezissä

MBH Honda Racing-tiimin johtaja Erkki Tapaninen teki hartiavoimin töitä, että sai nopealla aikataululla Ylikantolalle Hondalta pyörän ja startin ensi viikonloppuna Superbiken MM-osakilpailun yhteydessä ajettavaan Honda CBR500R EJC-sarjaan.

– Minun on kiitettävä hyvästä yhteistyöstä ja luottamuksesta Hondan Euroopan kilpailujohtoa. Päättyihän meillä Suomen sarja noin pari viikkoa sitten aikaa ei jäänyt liikaa järjestelyihin.

Tapanisen mielestä suomalaisia kuljettajia pitää yrittää järjestää ajamaan ja kokemaan kansainvälisten kilpailujen ilmapiiriä.

– Parasta tietysti on, jos saa vielä ajajalle tehtaan kaluston alle ja tämä lähtee pyörän tehojen kanssa samalta viivalta.

Tapanisen mielestä Suomessa on useita potentiaalisia ajajia, joille soisi mahdollisuuden päästä ajamaan hyvällä kalustolla ja taustavoimilla.

– Olisin halunnut saada CBR250R Cup-voittajan Ville Kandelinin myös mukaan Jereziin. Nyt se ei onnistunut, mutta eipä heitetä vielä kirvestä kaivoon, onhan niitä kilpailuja vielä ensi vuonnakin. Jos Villelle saisi järjestettyä jotain starttia myöhemmin.

– Tietysti minä voin järjestää ainoastaan Hondan kautta näitä yhteyksiä, koska olen tehnyt jo useita vuosia töitä Hondalle ja tutustunut Hondan ihmisiin, sekä Suomen maahantuojalla Oy Brand Ab:llä, että Euroopassa. Ilman hyvää yhteistyötä Brandtin ja Honda Motor Europen kanssa ei näitä ovia kukaan pysty yksin avaamaan, mietiskelee Tapaninen.

– Minulla on muutamia managerisopimuksia lahjakkaiden ajajien kanssa. Kaikki ajajat ei ole Suomesta. Minuun on otettu jostakin syystä yhteyttä Suomen ulkopuolelta ja yritän järjestellä jokaiselle omasta mielestäni sopivaa sarjaa ja tallia. Parhaat ajajat haluaisin saada Honda kuljettajiksi.

– Tarkoitus on päästä myös itse katsomaan ja kannustamaan Joonaa Espanjan Jereziin. Onhan se meidän Suomen sarjan jälkeen valtava tapahtuma, joten pitää yrittää tsempata Joonaa hyvään suoritukseen. Jospa Joonalle vaikka ura aukeaisi meidän MBH Honda Academyn rehtorin Teuvo Länsivuoren polulle ratamoottoripyöräilyssä, tuumii Tapaninen.
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero