Salmelalta huima nousu Silverstonessa

Rico Salmela teki vahvan nousun Britannian GP:n Moto3-luokan kilpailussa Silverstonessa. Red Bull KTM Tech3 -kuljettaja lähti kilpailuun 18. ruudusta ja nousi 15 kierroksen aikana peräti seitsemänneksi.

Silverstone oli 18-vuotiaalle Salmelalle uusi tuttavuus, eikä lähes kuuden kilometrin mittaisen radan opettelu sujunut ongelmitta. Perjantain harjoituksissa suomalainen oli 20:s ja 17:s.

Haasteet jatkuivat lauantain aika-ajossa. Salmela haki vielä oikeita ajolinjoja ja jarrutuspaikkoja 5,9-kilometrisellä Silverstonen radalla, minkä lisäksi hän kaatui Q1:ssä. Salmela pystyi jatkamaan ja ajoi osion viidenneksi nopeimman ajan. Se ei riittänyt jatkopaikkaan, joten lähtöruuduksi tuli 19.

Maximo Quilesin vetäydyttyä kilpailusta Salmela nousi sunnuntain lähtöruudukossa yhden sijan ja starttasi 18. ruudusta. Kilpailun alku ei tuonut välitöntä nousua, vaan kolmen kierroksen jälkeen suomalainen oli edelleen sijalla 17.

Pian Salmela kuitenkin löysi rytminsä. Hän ohitti useita kuljettajia, nousi toisen ryhmän kärkeen ja oli kahdeksannella kierroksella jo kymmenentenä. Nousu jatkui kilpailun loppuun asti, ja viimeisellä kierroksella Salmela ohitti vielä Eddie O’Shean varmistaen seitsemännen sijan.

Aika-ajon 19. sijaan verrattuna Salmelan sijoitus koheni kilpailussa peräti 12 pykälällä, ja suomalainen oli Moto3-tulokkaista kilpailun paras. Tulos jatkoi suomalaisen vahvaa kilpailuvirettä ennen kesätaukoa ajetun Sachsenringin osakilpailun jälkeen. Saksassa Salmela sijoittui viidenneksi vain 0,086 sekunnin päähän palkintokorokkeesta.

– Viikonloppu oli vaikea. Kesätauon jälkeen emme oikein löytäneet täällä rytmiä. Rata oli minulle uusi ja todella vaikea oppia. Aika-ajon 19:s sija teki kilpailusta huomattavasti vaikeamman, Salmela kertoi.

Myöskään kilpailun alku ei suomalaisen mukaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.

– Ensimmäiset kierrokset eivät menneet erityisen hyvin, joten jouduin tekemään paljon töitä noustakseni takaisin. Annoin kaikkeni ja lopulta ylsimme seitsemänneksi. Olin paras tulokas, mutta haluan enemmän. Teen kaikkeni, jotta olemme Aragonissa vahvempia.

Red Bull KTM Tech3 sai Silverstonesta vahvan tuloksen myös toisella pyörällään. Valentín Perrone taisteli kärkiryhmässä koko kilpailun ja nousi viimeisen kierroksen ohituksella kolmanneksi. Palkintokorokesija oli argentiinalaiselle kauden toinen ja Moto3-uran neljäs.

Moto3-kausi jatkuu Aragonin GP:llä 28.–30. elokuuta.

Lähde ja kuva: Tech3

Uusin numero