Mäkinen palaa Espanjan RR-sarjaan Barcelonan uusitulle radalle

Tulevana viikonloppuna, 26.-27.5. ajetaan kauden 2018 toinen Espanjan sarjan osakilpailu uusitulla Barcelonan radalla.

– Rata on saanut uutta pintaa ja mutkia on uudistettu samalla. MotoGP-luokan tiimit ovat alkuviikon ajaneet Barcelonassa testejä, joten toivotaan että Kallion Mika on jättänyt hyvät ajolinjat näkyviin, Mäkinen naurahtaa.

Torstaina ja perjantaina ovat vuorossa vapaat harjoitukset, lauantaina aika-ajot klo 12.35 ja 16.00 Suomen aikaa ja sunnuntaina kilpailu klo 16.00.

Sarjakolmosena oleva Mäkinen lähtee kisoihin jälleen luottavaisin mielin, tavoitteena on vähintään palkintosija sunnuntain kilpailussa.

– Rata tulee olemaan ”uusi” kaikille, eikä edellisvuosien kokemuksilla ole hyötyä kuin paikka paikoin. Toivotaan, että saadaan kaikki säädöt nopeasti kohdalleen, toteaa Mäkinen.

Kisaan on ilmoittautunut yhteensä 40 kilpailijaa kahteen eri luokkaan, OPEN 1000 -luokassa kilpailijoita on 18, joten hyvään aika-ajoaikaan tarvitaan kovaa vauhtia ja vielä enemmän tuuria, sillä ruuhkaa radalla tulee riittämään.

– Toivotaan, että taktiikat toimivat, Mäkinen päättää.

 

Uusin numero