Jääspeedwaykausi käyntiin Ylitorniolla

Leiri on kansainvälisempi kuin koskaan. Kuljettajia tulee kotimaisten lisäksi Saksasta, Itävallasta, Sveitsistä, Norjasta ja Englannista. Viikonlopun leiri huipentuu sunnuntaina ajettavaan leirikilpailuun, joka on osa valintaprosessia, kun Suomen edustajaa MM-challengeen valitaan.

Ylitornion kunnan myönteinen suhtautuminen mahdollistaa leirin pitämisen. Puuhamiehenä ja valmentajana leirillä toimii vuoden 1990 maailmanmestari Jarmo Hirvasoja.

Leiri on lajille todella tärkeä, sillä ajomahdollisuudet ovat aika kortilla. Kotimaan kalenterissa ei tällä hetkellä ole kuin yksi kilpailu, se on SM-finaali helmikuun puolivälissä Joensuussa.
 
MM-sarjaan muutoksia
 
Lajin kattojärjestö FIM teki muutoksia tulevan kauden MM-sarjaan.

Viime kauden seitsemän parasta nimettiin suoraan sarjaan ilman karsintoja. Rajoitteena on maksimissaan kolme kuljettajaa/maa. Kun kuusi parasta oli venäläisiä, sijoille 4-6 sijoittuneet idän ihmeet eivät nimettyjen listalle päässeet.

Heidän tilalleen nimettiin MM-sijoitusjärjestyksessä Suomen Antti Aakko, Itävallan Franz Zorn sekä Ruotsin Robert Henderson. Zorn ei kuitenkaan paikkaa ottanut vastaan, sillä hän haluaa ajaa St Johannissa kotiyleisön edessä MM-challengessa. Näin Zornin paikan otti Puolan Grzegorz Knapp.

Hallitseva maailmanmestari ja kahdeksana edellisenä kautena MM-kisoja mielin määrin hallinnut Venäjän Nikolai Krasnikov ilmoitti viime kauden päätteeksi lopettavansa ajamisen MM-tasolla. Krasnikovin tilalle nimettiin hänen seuratoveri Ufasta, viime kauden MM-nelonen Dmitri Koltakov.

MM-sarjaan kaudelle 2013 nimettiin näin ollen venäläiset Daniil Ivanov, Dmitri Khomitsevits ja Koltakov, itävaltalainen Harald Simon, Aakko, ruotsalainen Robert Henderson ja puolalainen Grzegorz Knapp.

Aakko oli tyytyväinen nimeämisestään.

– Tämä on hyvä muutos, tietää olevansa suoraan mukana. Saa keskittyä MM-sarjaan. Jatkossa se auttaa kauteen valmistautumisessa ja sponsorineuvotteluissa, kun tietää jo kauden päätteeksi onko suoraan mukana seuraavan kauden sarjassa vai ei.
 
Vain yksi MM-karsintakilpailu
 
Toinen iso muutos on se, että MM-karsintoja ajetaan vain yksi. Se ajetaan Itävallan St Johannissa tammikuun 19. päivänä. Suomella on tähän karsintaan vain yksi paikka. St Johannista seitsemän parasta jatkaa MM-sarjaan.

Kauden 2013 MM-sarjan kuljettajat muodostuvat seitsemästä suoraan nimetystä sekä St Johannin karsinnan seitsemästä parhaasta. Lisäksi karsinnan jälkeen FIM nimeää sarjaan vielä yhden kuljettajan.

Lisäksi jokaiseen MM-osakilpailuun nimetään yksi ns. villin kortin kuljettaja, joka pääsääntöisesti on kilpailun järjestävän maan edustaja.
 
Venäjän leirit peruuntuivat
 
Aakon piti aloittaa kautensa lajin emämaassa Venäjällä. Suunnitellut leirit kuitenkin peruuntuivat olosuhteiden vuoksi ja nyt Suomen ykköstähti suuntaa muiden mukana Ylitorniolle.

– Harmi, kun Venäjän turnee peruuntui. Siellä olisi päässyt ajamaan parin kolmen viikon ajan. Ja siellä ei vastustajat kesken lopu. Kaikki oli jo valmiina kun viime hetkillä peruutus tuli. Sieltä ilmoitettiin, että ei ole jäätä. No, nyt harjoituksiin on matkaa vain 200 kilometriä, kun Venäjälle olisi pitänyt matkata n. 3500 kilometriä, Aakko hymähtää.

– Kauden kilpailukalenteri on vielä auki. Joulukuun lopussa Ruotsissa ajettavaan Santa Cuppiin minua on pyydetty. Mutta senkin järjestäminen on vielä epävarmaa. Viime vuonna se jäi ajamatta jääpulan vuoksi. Mutta kyllä pitää saada kovia kisoja alle, ennen kuin MM-sarja pärähtää käyntiin helmikuun alussa Venäjällä. Kylmiltään sinne on paha lähteä, jatkaa Aakko.
 
* Kuvassa Antti Aakko (valkoinen kypärä) haastaa venäjän Dmitri Khomitsevitsia viime kauden MM-finaalissa Uppsalassa. Khomitsevits on yksi suurimmista mestariehdokkaista tulevalla kaudella. Aakon tavoite on lyödä kiilaa venäläisten kivikovaan rintamaan, sekä olla paras länsikuljettaja MM-sarjassa. Kuva: Tomi Nevanperä
 

Uusin numero