Pekka Vehkosen elämäkerta kertoo maailmanmestarin kahdesta elämästä

Pekka Vehkonen ja Nita Korhonen.

Motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen elämäkerta vie lukijan kilparadoilta uran jälkeiseen yöelämään. Nita Korhosen kirjoittaman Radalla-teoksen julkaisua juhlistettiin Helsingissä Vehkosen omistamalla Lucky Eight -jahdilla.

Vuonna 1985 motocrossin 125-kuutioisten maailmanmestaruuden voittaneen Pekka Vehkosen tarina on koottu kansien väliin. Alfamerin kustantama Radalla – Motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkonen kertoo noususta maailman huipulle, menestyksen vaatiman kurinalaisuuden hinnasta ja elämästä kilpailu-uran jälkeen.

Kirjan julkaisutilaisuuden näyttämönä toimi Vehkosen hiljattain hankkima, aiemmin Teemu Selänteen omistuksessa ollut Lucky Eight -jahti. Nykyisin erilaisia tapahtumia ja asiakastilaisuuksia palveleva alus tarjosi puitteet myös motocrosslegendan muisteloille.

– Nykyään tärkeintä on nauttia elämästä. Urheilu-uran aikana piti keskittyä vain voittamiseen, eikä elämässä ollut mitään muuta kuin motocross. Välillä on tietysti lähtenyt mopo vähän käsistä, mitä kirjassakin käsitellään, mutta nykyään pidetään hauskaa vähän pienemmällä vaihteella, Vehkonen kertoo.

Elämäkerran keskiössä ovat Vehkosen kaksi erilaista elämänvaihetta: tinkimätön kilpaurheilu ja sitä seurannut biletyselämä. Kirjan kirjoittaneen Nita Korhosen mukaan vastakohtien kautta avautuu myös menestyksen vaatima panostus.

– Kirjassa kohtaavat kaksi vastakkaista elämää ja myös kaksi hyvin erilaista henkilöä. Pekka ei olisi saavuttanut maailmanmestaruutta ilman järjettömän kurinalaista suhtautumistaan urheilu-uraansa, mutta sillä oli myös hintansa, Korhonen toteaa.

Tarinoita olisi riittänyt enemmänkin, mutta sekä Vehkoselle että Korhoselle oli tärkeää, ettei teoksesta tule paljastuskirjaa muiden julkisuuden henkilöiden kustannuksella.

– Kyllähän sitä on kaikenlaista ehtinyt tapahtua, mutta nyt mentiin tällaisilla hyvän mielen jutuilla, joista kukaan ei pahoita mieltään, Vehkonen sanoo.

Teos kuljettaa lukijaa 1980- ja 1990-lukujen kansainvälisessä motocrossmaailmassa. Maailmanmestaruuden lisäksi Vehkonen saavutti urallaan neljä MM-hopeaa. Hän on Heikki Mikkolan ohella toinen motocrossin suomalaisista maailmanmestareista.

– On erittäin hienoa, että Pekan upea ura on nyt saatu kansien väliin ja että tarina voi jatkua myös seuraaville sukupolville, Korhonen sanoo.

Radalla – Motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkonen. Kirjoittaja Nita Korhonen, kustantaja Alfamer.

Lähde: tiedote, kuva: Marko Vihriä

Uusin numero