Varkaus vei Kaupunki Cupin

Lauantaina ajettiin Karhulan Moottorikerhon isännöimänä Hyvinkäällä ja tänään viimeiset pisteet jaettiin Porissa. Varkauden ja Lahden joukkueet erottuivat muista sekä viikonlopun otteluissa, että koko sarjassa. Eilen

Lue lisää »

Rouhiaiselle ensimmäinen SM-mitali

Kilpailuun lähdettiin kutkuttavista asetelmista mestaruuden jo varmistaneen Toni Erikssonin takana. Kakkospaikalla oli Niko Kalatie vain kaksi pistettä Rouhiaista edellä. Kaksikon perässä iskuetäisyydellä kärkkyivät Miika Oinonen

Lue lisää »

Konkari Kalatie SM-hopealle

Toni Eriksson varmisti mestaruutensa jo sarjan toiseksi viimeisessä kisassa Alavudella, mutta himmeämpien mitalien taistelussa kaikki oli vielä avoimena ennen päätöspäivää. Sarjan päätöskisa sai erien kärkisijoille

Lue lisää »

Kylmäkorpi kiinni MM-kullassa

Suomalaisten esitys oli tosin kauden heikoin, sillä sarjaa johtava hallitseva mestari Kylmäkorpi jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella kuuden parhaan kuljettajan finaalierän ulkopuolelle. Kylmäkorpi keräsi 15

Lue lisää »

Uusin numero