Tarkkala nopein Säkylässä – Nikanderit Suomen mestareita

Roni Nikander voitti puolestaan SM250-4t -luokan ja varmisti samalla Suomen mestaruuden jo ennen Riihimäellä 14. lokakuuta ajettavaa kauden viimeistä SM-osakilpailua.

Hänen veljensä Riku Nikander oli varmistanut SM125-luokan mestaruuden jo edellisessä Jämsän osakilpailussa.

SM Dynaset Enduron nopeimmat A ja B -luokan kuljettajat palkittiin  Allrightin -erikoispalkinnoin. A-luokan palkinnon pokkasi Marko Tarkkala ja B-luokan nopeimpana palkittiin Matias Savo.

Tarkkala: ”Kulta on
ainoa tavoitteeni”

Tarkkala otti kauden viidennen perättäisen voittonsa SM-sarjassa. Tarkkalan voiton takeena oli riskittömän varma ajo.

– Aamun ensimmäisillä erikoiskokeilla tuli niin hyviä pohja-aikoja että loppupäivän pystyin jo tarkkailemaan tilannetta ja ottamaan pikkuisen varman päälle.

Voiton myötä Tarkkala varmisti itselleen SM-mitalin, jonka väri varmistuu sarjan viimeisessä osakilpailussa.

– Kulta on luonnollisesti ainoa tavoitteeni. Jätettyäni talviosakilpailut väliin, minun pitää voittaa myös viimeinen, Riihimäellä ajettava osakilpailu ollakseni Suomen mestari, Riihimäen Kahvakoplaa edustava Tarkkala kertoo.

Säkylässä armeijan alueella ajettu kilpailu keräsi kiitosta muiden kärkikuljettajien tavoin myös Tarkkalalta.

– Erikoiskokeet olivat vauhdikkaita, ei mitään puunkiertoa ja metsäsiirtymät ovat aina mieluisia. Rauman moottorikerhon järjestämä kilpailu oli hyvä jatko muidenkin onnistuneiden kesäosakilpailujen jatkumoon. Säkylän kilpailu oli minulle viimeistelytreeni muutaman viikon kuluttua ajettavaa enduron joukkuemaailmanmestaruuskilpailua, Six Days Enduroa, ajatellen. Nyt edessä on viikon huilitauko, jonka jälkeen lähdemme Saksaan puolustamaan viime vuonna Kotkassa voitettua maailmanmestaruuttamme.

SM Dynaset Enduro, luokka: A-avoin:
1. Tarkkala Marko RiMPKK Beta 1.16.22,23    
2. Mattila Jari TuMK KTM + 45,2
3. Kantonen Oskari ME-Racing Honda + 2.02,1
4. Pohjamo Petri HlMK TM + 2.57,0
5. Salonen Valtteri SiMK TM + 3.13,2

Luokka A2504t:
1. Nikander Roni NMK KTM 1.17.26,65    
2. Pohjonen Lauri KuhMK KTM + 55,6
3. Hurri Kimmo VMK KTM + 3.41,5
4. Estola Kai RiMPKK KTM + 3.51,6
5. Karma Mika RiMPKK Kawasaki + 4.32,6
 
Luokka A125:
1. Jukola Aleksi HyMK KTM 1.20.21,51    
2. Kaivolainen Joni AsikMK KTM + 1.12,7
3. Nikander Riku NMK KTM + 1.16,0
4. Pihlajavesi Mikko HyMK KTM + 1.36,0
5. Kaseva Mika RiMPKK KTM + 2.02,0

Luokka B:
1. Savo Matias JSMK Kawasaki 1.21.09,16    
2. Holopainen Toni TuMK KTM + 1.26,6
3. Stenvall Mikko RaSMK KTM + 5.10,0
4. Kivimäki Tero KaMoKe Yamaha + 6.51,4
5. Kanerva Sami RiMPKK KTM + 6.56,0

Täydellliset tulokset:
http://fin-enduro.com/tulokset/rasmk12/