Yamaha vahvisti Espargaron lähdön – KTM:n taholta seuraavia isoja uutisia

Espargaro nousi Tech 3-riveissä kuninkuusluokkaan kaudella 2014 Moto2:n maailmanmestarina.

Espargaron tiimikaverina on ajanut siitä lähtien britti Bradley Smith, jonka kaudet 2017 ja 2018 kattava KTM-sopimus julkistettiin jo maaliskuussa.

Espargaro saavutti ensimmäisellä MotoGP-luokan kaudellaan kuudenneksi korkeimmat MM-pisteet. Ne toivat hänelle tuolloin myös Vuoden Tulokas-tittelin.

Viime kaudella Espargaron vauhtia verottivat lukuisat kaatumiset. Hän päätyi silloin MM-pisteissä yhdeksänneksi.

Tämän kauden sarjasta on ajettu kuusi kisaa ennen sunnuntaita, jolloin estradina toimii Espargaron veljesten – Pol ja Aleix – lapsuudenkodin läheisyydessä sijaitseva Montmelon rata.

Pol Espargaro saapuu kotiyleisönsä eteen sarjan seitsemäs sija hallussaan. Hän hiillostaa Suzukilla kilpailevaa ja ensi kaudeksi Aprilian kiikarissa olevaa veljeään vain pisteen päässä.

Pol Espargaro oli keikkakuljettajana voittamassa viime vuonna Endurancen MM-sarjan kenties arvostetuinta kisaa Suzukassa.

Hän edustaa Yamahan tehdastiimiä myös tänä vuonna Suzukan 8 tunnin kisassa Katsuyuki Nakasuga ja viime kauden mestaruustriosta Smithin korvaava Alex Lowes rinnallaan.

Tech 3-tiimi on jo kiinnittänyt MotoGP-luokkaan kahdeksi seuraavaksi kaudeksi suomalaistalli Ajo Motorsportinkin riveistä tutun saksalaisen Jonas Folgerin.

Ranskalaisen Herve Poncharalin johtaman tiimin toisen kuljettajan julkistamisen odotetaan tapahtuvan hetkenä minä hyvänsä. Poncharal järjestää tänään Barcelonassa pressitilaisuutensa klo 16 Suomen aikaa.