Verohallinnolta uusi ohjeistus ajoneuvojen verottomasta kilpailukäytöstä

Verohallinto on julkaissut uuden ohjeen koskien ajoneuvojen verotonta kilpailukäyttöä. Jos ajoneuvolla ajetaan kilpailukäytön yhteydessä tieliikenteessä, on siitä tehtävä verottoman käytön ilmoitus.

Verohallinnon uuden ohjeistuksen mukaan kilpa-ajoneuvon maahantuojan tai käyttöönottajan on tehtävä ilmoitus verottomasta käytöstä, jos Suomessa vakituisesti asuva kuljettaja käyttää Suomeen rekisteröimätöntä ajoneuvoa kilpailukäytön yhteydessä tieliikenteessä. Ilmoitus on tehtävä ennen kilpailukäytön aloittamista.

Ohjeistus koskee periaatteessa kahta ajoneuvoryhmää: ulkomaille rekisteröityjä ajoneuvoja, jotka tuodaan Suomeen yksinomaan kilpailukäyttöön enintään 30 päivän ajaksi sekä siirtoluvalla vain kilpailemiseen enintään 7 päivää kerrallaan käytettäviä ajoneuvoja. Ilmoitusvelvollisuus koskee ainoastaan ajoneuvoja, joilla ajetaan kilpailun yhteydessä esimerkiksi siirtymiä yleisillä teillä.

– Ilmoitusvelvollisuus koskee vain kilpailukäyttöä, johon liittyy tieliikennekäyttö, eli jos ajoneuvoa käytetään ainoastaan tieliikennelain alaisten teiden ja muiden alueiden ulkopuolella, ei tästä käytöstä tarvitse ilmoittaa Verohallinnolle, tarkentaa Verohallinnon valvontapäällikkö Tapio Rouhiainen.

Siirtoluvalla käytettävien ajoneuvojen tapauksessa ilmoitus on tehtävä vain kerran, joten uutta ilmoitusta ei tarvitse tehdä ennen jokaista kilpailua. Ilmoituksen verottomasta käytöstä voi tehdä OmaVero-palvelussa, josta saa välittömästi vahvistuksen ilmoituksen vastaanottamisesta. Vahvistus on pidettävä mukana ajoneuvoa käytettäessä.

Vastaanottoilmoituksen saaminen ei tarkoita, että verottoman käytön edellytykset olisi tutkittu ja hyväksytty. Jos edellytykset eivät täyty, ajoneuvo katsotaan otetuksi verolliseen käyttöön ja ajoneuvosta on annettava käyttöönottoilmoitus ja veroilmoitus. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi joutua maksamaan laiminlyöntimaksua.

Ulkomailla vakituisesti asuva henkilö saa käyttää ulkomaille rekisteröityä ajoneuvoa verottomasti enintään kuusi kuukautta vuodessa. Tällaiseen käyttöön ei liity ilmoitusvelvollisuutta.

Lisätietoa Verohallinnon internet-sivulta.

Uusin numero