Uusi rähinä päällä Rossin ja mestarin välillä: ”Lorenzolla ei ole munaa lähteä Ducatille”

Lorenzo avasi kauden viime sunnuntaina Losailin radalla ylivoimaisella voitolla, mutta Mallorcan miehen pahin painajainen kävi samalla toteen Qatarissa, kun Yamaha ja Rossi solmivat kaudet 2017-2018 kattavan jatkosopimuksen.

Lorenzo oli nimenomaan se kuljettaja, joka ilmaisi halukkuutensa sopia jatkoista Yamahan kanssa jo ennen MM-avausta. Lorenzo myönsi talvella suoraan, että se saattaisi jouduttaa Rossin ”eläkepäätöstä”.

Qatarin GP:n podiumilla vihellyskonsertin kokenut Lorenzo odotti viime kauden ja mielestään aliarvostetun mestaruuden painavan Yamahan vaakakupissa ainakin sen verran, että hänelle tarjotaan etulyöntiasema sopimusneuvotteluihin.

Turhaan. Yamahalla kohdellaan molempia kuljettajia tasavertaisesti ja kumpikin saivat tarjouksen samana päivänä.

Rossi tarttui siihen, mutta uransa rahakkaimman paperin eteensä saanut Lorenzo loukkaantuneena ei. Lorenzon joukoissa odotellaan nyt tuhtia tarjousta Ducatilta.

Ducatille takavuosina turhan ja tuskallisen toivioretken tehnyt Rossi kuittaa kuvion vähintäänkin ivallisesti.

– Hänellä (Lorenzo) ei ole munaa lähteä Ducatille. Siksi hän jatkaa Yamahalla.

Lorenzon kieli ei ole yhtään sen tylsempi kuin ”Tohtorillakaan”.

– Hänellä (Rossi) oli helppo tehdä päätös jatkosta Yamahalla, koska muita vaihtoehtoja aikaisempien vuosien jäljiltä ei ollut enää jäljellä.

Tulenarka tilanne

Tilanne on tulenarka ja tällä menolla se uhkaa räjähtää käsiin ilman Yamahan mahtikäskyä tai viimeistään uudistetun tuomariston järeitä toimenpiteitä, sillä kausihan on vasta alkutekijöissään.

Esimerkiksi Yamahan satelliittitiimin kaiken kokenut päällikkö Herve Poncharal kertoo näkevänsä silkkana mahdottomuutena, että Rossi ja Lorenzo voisivat jatkaa näistä asetelmista saman työnantajan palveluksessa tämän kauden jälkeen.

Tilanteen kärjistymisestä saatiin merkkejä myös radalla Qatarin GP:n pyörteissä. Rossi syytti Lorenzoa aika-ajokierroksensa pilaamisesta ja vaati ”tallikaverilleen” vastaavaa rangaistusta, mitä hänelle mätkäistiin loppujen lopuksi varsin kohtalokkaasti viime kaudella Misanossa.

Tuomaristo ei kuitenkaan nähnyt Lorenzon syyllistyneen Losailissa rangaistavaan tekoon.

– Käsittämätöntä ja kaiken lisäksi hän (Lorenzo) ei tullut edes pyytämään minulta anteeksi. Hän vain mulkoili, kertoi käsimerkkejä Yamaha-kollegalleen myös Qatarin kisan viimeisellä harjoitusjaksolla esitellyt Rossi.

Riidat uhkaavat jättää
tärkeimmän varjoonsa

Lorenzo on todennut Qatarin GP-viikonlopun jälkeen, että hän ei lähde heittämään bensaa liekkeihin ja lietsomaan sanallista sotaa.

– Annan tekojen puhua puolestani radalla, Lorenzo viittaa Qatarin vakuuttavaan voittoon.

Kausi jatkuu reilun viikon kuluttua Argentiinan Termas de Rio Hondo-radalla, jossa Rossi puolustaa voittoa.

– Päätös urani jatkosta voi syntyä lähipäivinä tai lähiviikkoina. Minulla ei ole mestarina kiirettä, heittää Lorenzo.

Toivottavasti se syntyy hyvin pian, sillä muuten itse kilvanajo uhkaa jäädä riitojen varjoon. Luulisi viime kauden skandaalinkäryisen lopun jo riittävän.

Rossilla on tässäkin iso rooli. Hän jos joku hallitsee myös mediapelin – niin hyvässä kuin pahassakin.
 

Uusin numero