Arttu Stenberg ehdolla kansainvälisen stunt-palkinnon voittajaksi
20 huhtikuun, 2024
Viime talvena oli selkeä suunnitelma kaudelle 2018. Uuden liukupenkin lanseeraaminen, Hondaan vaihtaminen, MM-sarjassa kilpaileminen ja omien ennätysten rikkominen ja tasainen kehitys.
Kirjotin jo tän jutun kertaalleen valmiiksi. Se oli kauhea vuodatus siitä kuinka tällä kaudella mikään ei menny niin kuin piti. Mut sit mä luin sen kirjotuksen ajatuksella läpi ja aloin funtsiin, että oliko se nyt sittenkään niin hanurista, vaikkei se alkuperäinen suunnitelma toteunutkaan?
Moni mua somessa seurannu tietääkin jo, että heti alkukaudesta mulla hajosi kaatumisessa peukalo, Le Mansin kisa ei menny niin kuin toivoin, vaikka naisten sarjan voitto tulikin kotiin mukana. Kesällä mun katupyörä pöllittiin, Alastarossa kärsin lämpöhalvauksesta ja loppukaudesta, just ennen MM-finaalia onnistuin katkasemaan reisiluuni ja murtamaan lapaluun.
Mutta, jos mä mietin mun kautta 2018 läpi toiselta kantilta, niin olihan tää ihan mieletön vuosi kaikesta huolimatta! Siirtyminen Hondaan ei ollu ongelmatonta, mutta homma on silti edistyny ja pyörä on tuntunu hyvältä. Le Mansissa pääsin ajamaan kaksi kierrosta MotoGP-kuskien kanssa MotoGP TV:n videolle, mikä oli enemmän kuin siistiä!!
Ulla Kuljun kypärä sai uutta muotoa kauden 2018 aikana. Kuva: Ulla Kuljun Tiedotus
Suomessa en päässyt ajamaan ollenkaan kilpaa lämpöhalvauksen ja peukalon takia, mutta mä pääsin seuraamaan, kun Marko Rättö veti eniten täysiä Imatralla ja Jani Vaahtera ajo huikeen debyytin siellä. Imatran jälkeen sain tehdä hyvää auttamalla Makea, keräämällä rahaa huutokaupalla, jotta Maken Imatran kaatumisen laskut ei iskisi yhtä kovaa sen lompakkoon kuin asfaltti kroppaan highsiderissa.
Oli ihan mahtavaa nähdä kuinka kuskit ja fanit jeesas tiukan paikan tullen. Yhteishenki kukoisti ja tän lajin parissa pyörivät osoittivat taas kuinka mahtava yhteisö meillä on!
Katkenneen reisiluun takia väliin jäänyt Magny-Coursin MM-finaali antoi mulle mahiksen jeesata taas miestä mäessä. Tällä kertaa lahjoitin mun valmiiksi maksetun ja järkätyn kisareissun Jarno-Petteri Parviaiselle, anomalla hänelle villin kortin osallistumisen mun tilalle. Jape on yhtälailla pyörätuolissa ja ajoi tällä kaudella Suomessa kilpaa Superbikeissa ihan mielettömillä suorituksilla, joten tää oli helppo päätös. Jotta Japen ei tarttenut lähtee yksin mun tiimin kanssa kisoihin, niin järkättiin kuskien kesken pieni keräys ja saatiin kerättyä tarpeeksi rahaa, että pystyttiin yllätyksenä ostamaan SRRA:ssa vaikuttavalle Anna Sivulalle lentoliput kisoihin ja tuikattiin se meidän tiimin seuraksi. Ja taas kerran porukka yhdisti voimansa ja saatiin taas yhdelle ihmiselle hymy huulille!
Itse jännäsin MM-kisat sohvalta koipi kipsattuna, kun seurasin Japen ajoa somen välityksellä. Jape ajoi ihan mielettömän MM-debyytin ja tiesin, että näin tässä pitikin käydä! Mun oman kauden meneminen penkin alle tarkotti, että mulla oli aikaa jeesata muita ja mahdollistaa muille edes yksi kisa- tai uusi kokemus kauden ajalle. Se tarkotti, että pystyin jeesaamaan kuskeja, kun niillä ei ollut rahaa ostaa takarengasta tai maksaa osallistumismaksua. Sain ison kasan mulle tärkeitä ihmisiä hymyilemään antamalla pienen osan omasta ajastani ja viitseliäisyydestäni. Aikaahan mulla oli, kun ei ajamaankaan juurikaan päässyt. Silti sillä vähäiselläkin ajamisella sain aikaseksi oman uuden ennätyksen Alastaroon ja siitä on hyvä jatkaa ensi kaudella!
On suuri ero sillä katsooko asioita sitä kautta mikä meni pieleen ja mikä ei onnistunut, vai kääntääkö ajatuksen siihen, mitä saavutti siitä huolimatta, että jokin asia meni pieleen. Tämä kausi oli hyvä kausi, mutta toisella tavalla kuin aluksi suunnittelin!
-Ulla
