Tuuli toinen MM-sarjan aika-ajoissa

Kallio Racingin Niki Tuuli näytti tänään kyntensä World Supersport-luokassa, kellottaen aika-ajojen toiseksi nopeimman ajan, jääden luokan moninkertaiselle maailmanmestarille Kenan Sofuoglulle vain 0,556s, ja jättäen taakseen monta kokenutta ja tunnettua kuljettajaa. Villillä kortilla sarjan kolmeen viimeiseen osakilpailuun osaa ottanut tiimi ei varmasti jättänyt enää kenellekään epäselväksi mistä nämä suomalaiset on tehty.

– Eiliseen verrattuna tämä päivä meni täysin nappiin. Ollaan saatu pyörä ja kuski toimimaan erittäin hyvin tällä kaudella ja tulos on nimenomaan sellainen mitä täältä lähdettiinkin hakemaan. Tiedän että moni ei ole tähän asiaan uskonut yhtä vahvasti kuin me, mutta onneksi meillä on tukijoita ja vahva tiimi joka on tehnyt tämän eteen töitä ja omaan tekemiseen on uskottu alusta alkaen, tiimipäällikkö Vesa Kallio summaa.

– Ilman muuta huomenna lähdetään hakemaan kilpailusta podiumsijoitusta, mutta tottakai kaiken täytyy mennä silloin nappiin, Kallio lisää.

Tiimin virolaiskuljettaja Hannes Soomer starttaa huomiseen kisaan ruudusta 23. Eilisestä paljon parannellut kuljettaja ei saanut ihan täydellistä onnistumista aika-ajoon, mutta tavoite on ilman muuta ajaa huomenna pistesijoista.

– Jos huomenna kaikki menee nappiin, Hanneksella on hyvät mahdollisuudet päästä taistelemaan pistesijoista, mikä on jo sekin tässä sarjassa kova saavutus, Kallio täsmentää.

Huominen kilpailupäivä alkaa warm upilla klo 9.00 Suomen aikaa, ja kilpailu klo 11.20. Kilpailu on mahdollista katsoa livenä osoitteessa www.worldsbk.com.


Teksti: Kallio Racing tiedotus
Kuva: Philippe Damiens

 

Uusin numero