Tiimipomo Pyrhösen ässä säilytti tukevan otteen MM-kärkeen

– Toivoin säilyttäväni sarjan johtopaikan Thaimaassa, mutta päätin samalla olla ottamatta ainuttakaan riskiä tällaisessa kuumuudessa ja tällaisella radalla, Nagl viittasi äärimmäisen vaativiin olosuhteisiin.

Nagl noukki MM-sarjassa debytoineelta Nakhonchaisrin radalta talteen seitsemänneksi korkeimmat pisteet päätyen erissä sijoille 4 ja 11.

Paalupaikkamies Ryan Villopoto karautti Kawasakillaan avauserän voittoon ja jälkimmäisessä juhli vuorostaan KTM:n Tony Cairoli. Clement Desalle jatkoi Suzukilla tasaisen varmaa ja ennen kaikkea vauhdikasta työtä kahden kakkossijan muodossa.

Desalle tuikkii sarjan kärjessä pistein 88. Toisena olevalla Cairolilla on koossa 79 pistettä, elin vain yksi Naglia enemmän. Vauhtinsa Thaimaassa tuimalla tavalla esiin kaivanut Villopoto puolestaan hiillostaa Naglia kahdeksan pisteen päässä.

Nagl oli helpottunut Thaimaassa saavuttamaansa torjuntavoiton jälkeen.

– Olen tyytyväinen ensimmäisen erän sijoitukseeni. Otin hyvän startin, mutta ajoin avausmautkassa vähän leveäksi. Sain kuitenkin sen jälkeen hyvän kisan aikaan.

Vielä Qatarissa kuin tykinsuusta liikkelle ampaiseelle Naglille jälkimmäinen erä jätti enemmän hampaankoloon.

– Otin huonon startin ja minun olin taisteltava joukon keskivaiheilla. Pystyin nousemaan muutamia sijoja, mutta en ollut valmis painamaan limiitillä, myönsi tilanteen rauhoittanut Nagl.

Kimin Räikköisen omistaman IceOne-tiimin muista kuljettajista Todd Waters ajoi ensimmäisessä erässä yhdeksänneksi ja toisessa kaksi pykälää korkeammalle. Totaalissa mies löytyi lupaavasti sijalta kahdeksan.

Sen sijaan jo Qatarissa itseään kolhineen Nathan Watsonin taival jäi Thaimaassa varsin lyhyeksi. Hän vetäytyi ensimmäisestä erästä, eikä startannut enää toiseen.

MX2-luokan väkevimmästä vauhdista vastasi Jeffrey Herlings, joka on ollut jälleen kerran pitelemätön KTM:n puikoissa: neljä erää, yhtä monta voittoa ja plakkarissa tuhdit 100 pistettä.

Dylan Ferrandis kiirehtii Kawasakilla 22 pistettä Herlingsin takana. Herlingsin tiimikaveri Pauls Jonass on sarjassa kolmantena pistein 70.

Kausi jatkuu maaliskuun viimeisenä viikonvaihteena Argentiinassa. Ensimminen Euroopassa ajettava MM-osakilpailu odottaa vuoroaan 19. huhtikuuta Italian Trentinossa.

https://www.youtube.com/watch?v=HKdaSMkbg8Y
 

Uusin numero