Tampereen kv. Supercrossissa taistellaan myös rahapalkinnoista

Kilpailulähdöt ajetaan tuttuun tapaan Tampereen Messu- ja urheilukeskukseen rakennettavalla massiivisella sisäradalla.


Supercrossin SM-osakilpailuissa on jaossa palkintorahaa hyvin menestyville kuljettajille ja palkintojakauma on päiväkohtainen:
1. 1500 euroa
2. 1000 euroa
3. 500 euroa
4. 250 euroa
5. 250 euroa

Tänä vuonna taistelu palkintorahoista on kovempi kuin koskaan ennen, sillä suomalaisten huippujen lisäksi kilpailuun on ilmoittautunut kuljettajia jo seitsemästä eri kansallisuudesta.

Kaikkien luokkien kuljettajat saavat kilpailun järjestäjän toimesta veloituksetta Aspen+ polttoaineet kilpailuun.

TapeSnake ja Tampere Supercross teettävät SM-kilpaeriin osallistuville kuljettajille yhtenevät numerokilpien tarrat kuljettajan nimellä ja numerolla veloituksetta.

Sunnuntaina 27. lokakuuta ajettavissa junioriluokissa starttaavat kuljettajat saavat kannustukseksi Sinisalo-tuotepaketin  (lippis, pipo, t-paita ja vyö joiden arvo on 100 euroa).

Viime vuonna Tampereen loppuunmyydyn katsomon edessä voittoon ajoi AMA-sarjasta vieraillut yhdysvaltalainen Weston Peick.

Ilmoittautuminen kauden päätösosakilpailuun tulee tehdä 10. lokakuuta mennessä osoitteessa http://www.tammc.com/kilpailut.php?kilpailuid=10.
 

Uusin numero