Takatalon toinen kisa Amerikassa: hiekkaa, varkaita ja kovaa karsintaa Massachusettsissa

Tämä oli samalla viimeinen kerta kun AMA-sarja viimeinen kyseisellä radalla. Tästä johtuen kisassa oli mukana runsaasti kuljettajia, jotka eivät normaalisti kierrä sarjaa. Mukana oli mm. 2011 vuoden voittaja, australialainen Brett Metcalfe, joka johtaa tällä hetkellä Kanadan mestaruussarjaa.

Takatalo jäi suorasta karsintapaikasta niukasti noin 0,3 sekuntia ollen aika-ajojen jälkeen 41. kun 36 nopeinta kuljettajaa menevät suoraan finaalieriin.

– Ajo tuntuu koko ajan paremmalta ja valtavasti mentiin eteenpäin viime viikonlopusta. Valitettavasti en saanut ensimmäiseen aika-ajo settiin ihan puhdasta kierrosta. Toinen aika-ajo tuntui taas huomattavasti paremmalta ja olinkin oman ryhmäni kolmas, mutta rata kului sen verran että ensimmäisen setin ajat taisivat jäädä kaikilla nopeammaksi, kertoo Takatalo.

Aika-ajojen jälkeen neljä viimeistä finaalipaikkaa jaetaan neljän kierroksen karsintaerässä. Takatalo sijoittui karsintaerässä sijalle yhdeksän jääden näin ollen ilman paikkaa finaalista.

– Lähdin puomilta ihan hyvin, mutta kurviin mennessä taisin antaa vähän liikaa periksi ja olin kurvin jälkeen seitsemäs. Ensimmäinen kierros oli vaikea ja tipahdin kymmenenneksi. Taisin nousta parhaimmillaan kuudenneksi, mutta ajoin vielä viimeisellä kierroksella ulos radalta ja kolme kaveria pääsi kuittaamaan. Viime viikonlopun karsintaerä oli huomattavasti helpompi, kun otti niin huonon startin niin takaa tullessa ei ollut hirveästi hävittävää. Nyt tuli sorruttua pikku virheisiin ja ajo oli turhan jäykkää, harmitteli Takalo.

Takatalon viikonloppuun mahtui myös erikoinen tilanne kun hänen niskatukensa varastettiin.

– Tulin ensimmäisistä treeneistä takaisin tiimirekalle ja kisamekaanikkoni Dan rupesi pesemään pyörää ja otti niskatukeni pyörän päälle. Hän lähti hakemaan rekan toiselta puolelta liuotinpulloa ja sillä aikaa joku vei Leatt-niskatukeni pyörän päältä. Parin tunnin päästä varkaan veljeksi esittäytynyt kaveri toi niskatukeni takaisin ilmeisesti omantunnon soimatessa, naureskeli Takatalo.

Sarja jatkuu ensi lauantaina Red Budin radalla Michiganissa, jonne Takatalo lähtee hakemaan entistäkin päättäväisemmin paikkaa finaaleihin.

– Taso on älyttömän kova ja kovaa täytyy ajaa jos meinaa eriin mahtua. Pyörä toimii tosi hyvin ja koko ajan ajo tuntuu sen kanssa paremmalta. Laitteista ei ainakaan jää homma kiinni, toteaa Takatalo lopuksi.