Suomi hakee finaalipaikkaa motocrossin MM-joukkuekilpailussa

Suomi on kovan paikan edessä, kun 16- ja 18-vuotiaista ensikertalaisista koostuva joukkue yrittää selvittää tiensä lauantaisesta karsinnasta sunnuntaiseen finaaliin.

Suomea MM-maajoukkuekilpailussa edustavat Hyvinkään Moottorikerhon Valtteri Malin, 18, Tampere Motocrossin Jere Haavisto, 16, ja Vantaan Moottorikerhon Miro Sihvonen, 16. Kaikilla on edessään ensimmäinen esiintyminen MM-maajoukkuekilpailussa, eli Motocross of Nationsissa.

Karsintaan osallistuu 35 maata, joista suoran finaalipaikan lauantaisessa karsinnassa ottaa 19 joukkuetta. Yksi paikka irtoaa sunnuntaiaamuna ajettavasta B-finaalista.

– Kyllä jätkät ovat vakuuttuneita siitä, että suoraan finaaliin mennään. Sehän on ollut Suomella tapana, vaikka emme maailman kärkimaita olekaan. Näille nuorille kuskeille olisi todella hieno saavutus ottaa se jatkopaikka, joko sitten karsinnasta tai B-finaalista. Jos karsiminen jatkuu sunnuntaiaamuna, saisi B-finaalin voitosta finaalipaikan lisäksi hiukan palkintorahoja, joukkueenjohtaja Jussi Vehviläinen kertoo hyväntuulisena.

Vehviläinen itse on kokenut joukkueenjohtaja ja kuljettajana hän edusti Suomen maajoukkuetta muun muassa vuosina 2002 ja 2003, jolloin tuomisena oli MM-pronssi.

Tämänvuotisessa Suomen maajoukkueessa nähdään kuljettajia, joilla on kokemusta EM-sarjoista sekä menestystä SM-sarjoissa.

– Vaikka kyseessä on uusi kisa minulle ja joukkueelle, on meillä hyvä meininki päällä. Oma oloni ei ole mitenkään ihmeellinen verrattuna EM-osakisoissa ajamiseen. Helppoa ei tietenkään tule olemaan, mutta vasta lauantain harjoitukset kertovat, missä mennään, kenties kovimmassa luokassa (MXGP) ajava Malin pohtii.

– Jatkopaikka irtoaa suoraan karsinnasta. Ei kisaan ole syytä muiden ajatusten kanssa edes lähteä.

Isäntämaa Ranska puolustaa maailmanmestaruutta ja on ennalta selkeä suosikki. Vehviläinen ennakoi aina vahvan USA:n olevan myös kova, kuten Iso-Britanniankin. Belgia ajoi viime vuonna hopealle ja USA pronssille. Suomi oli 16.
 

Uusin numero