CBR15: Shakedown jatkuu
Aamu alkoi ohituksella, kun unenpöppöröiset Juhat kamppailivat siitä, kuka pääsee ensin vessaan. Kalju yksilö hyödynsi kaimansa torkahtamisen takia levinneen ajolinjan ja ehti ensimmäisenä keventämään painolastia.
Aamu alkoi ohituksella, kun unenpöppöröiset Juhat kamppailivat siitä, kuka pääsee ensin vessaan. Kalju yksilö hyödynsi kaimansa torkahtamisen takia levinneen ajolinjan ja ehti ensimmäisenä keventämään painolastia.
Suomi on kovan paikan edessä, kun 16- ja 18-vuotiaista ensikertalaisista koostuva joukkue yrittää selvittää tiensä lauantaisesta karsinnasta sunnuntaiseen finaaliin. Suomea MM-maajoukkuekilpailussa edustavat Hyvinkään Moottorikerhon Valtteri
Kallion ero kärkiajat kellottaneeseen Tito Rabatiin oli harjoitusten yhdistetyissä tuloksissa alle 0,8 sekuntia. Kallion sijoitus oli 13:s. Vertailun vuoksi todettakoon, että Kallio oli edellisen kilpailuviikonlopun
Uuteen pyöräänsä ensimmäistä kertaa tositoimissa tuntumaa ja säätöjä hakenut Kallio kiersi Aragonin 5,1 kilometrin mittaisen radan 16. kertaa. Niistä nopein kulki toiseksi viimeisellä kierroksella ajassa
Kuninkuusluokan tämän hetken kiistatta nopein kuljettaja latasi ensimmäisen harjoituksen pohjiksi kelpo lukemat 1.48,249, joihin muilla ei ollut mitään jakoa. Aragonissa jokunen aika sitten testit ajaneen
Miehikkälän Moottorikerho joutui perumaan 22. elokuuta järjestettäväksi aiotun 24MX SM Cross Country -sarjan osakilpailun jo kesällä. Suomen Moottoriliiton alainen cross countryn lajiryhmä yritti pitkään saada