Suomalaistallin tähtien ruuti kastui Brnon sateessa

Ajo Motorsport poimi vielä lauantaina talteen Moto3- ja Moto2-luokkien paalupaikat sarjoja johtavien Brad Binderin ja Johann Zarcon voimin, mutta sateinen kisapäivä oli suomalaisvetoiselta tallilta kauttaaltaan harmaa.

Ensin Binder menetti jo varmalta vaikuttaneen voiton kaaduttuaan kärkipaikalta, eikä Zarcokaan tuntenut oloaan lainkaan kotoisaksi haastavissa olosuhteissa.

Zarco menetti mahdollisuutensa kärkitaisteluun jo kolmen ensimmäisen kierroksen aikana, jolloin hän oli pudonnut sijalle 14. Zarco ylitti maalilinjan 20 kierroksen jälkeen sijalla 11.

Kisan voittoon ajoi Ajo Motorsportin ex-kuljettajiin lukeutuva Jonas Folger, joka muodostaa ensi kaudella yhdessä Zarcon kanssa Yamahan Tech 3-tiimin duon MotoGP-luokassa.

Jo aamun warm up-session jälkeen itseluottamusta uhkunut Folger nappasi selkeän ykkössijan 5,175 sekunnin erolla Alex Rinsiin. Sam Lowes päätyi kolmanneksi 9,021 sekuntia voittajasta. Rins ja Lowes siityvät hekin ensi kaudella kuninkuusluokkaan.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Silverstonen radalla Britannian GP:n merkeissä. Zarco matkaa sumuiselle saarelle 19 pisteen MM-johto plakkarissaan.

Uusin numero