Suomalaistallin kuljettajat kärjessä Ricardo Tormo-radalla

Sade haittasi testien avauspäivää, mutta kuivaa keliä riittää sentään sen verran, että kuljettajat ehtivät ravistella talven ruosteet ranteistaan.

Yhteensä 64 kierrosta urakoinut Zarco viimeisteli Ajo Motorsportin Kalex-pyörällä epäviralliset pohjalukemat 1.35,3.

Moto3-luokan maailmanmestaruuden viime vuonna saavuttanut ja täksi kaudeksi pykälää korkeammalle siirtynyt Danny Kent oli Leopard-tiimin pyörällään toiseksi kiireisin numeroin 1.36,2. Jonas Folger viimeisteli saman ajan ja Moto3-luokan kaikkien aikojen ensimmäinen maailmanmestari Sandro Cortese oli neljäs lukemin 1.36,6.

Kent, Folger ja Cortese ovat kaikki Ajo Motorsportin ex-kuljettajia.

Motokolmosten ensi kauden mestarisuosikkeihin lukeutuva Binder paineli pienimmän luokan pohjat ajalla 1.40,4. Binderin plakkariin kertyi 50 kierrosta.

Binderin takana toiseksi kovinta vauhtia piti viime kaudella Moto3-luokan junioreiden MM-hopeaa kuitannut Joan Mir, joka tekee varsinaisen MM-debyyttinsä Hondat KTM:ään vaihtaneen Leopard Racingin riveissä.

Mirin tiimikaveri Fabio Quartararo (1.40,7) oli kolmas ennen Niccolo Bulegaa ja Valentino Rossin KTM-tiimin Romano Fenatia. Quartaron, Bulegan ja Fenatin parhaat kierrosajat kirjattiin piirun verran alle 1.41:n.

Red Bull Rookies Cupin mestarina Ajon tiimin noussut hollantilainen Bo Bendsneyder ei kainostellut kovassa seurassa marraskuussa ajetuissa testeissä, eikä tehnyt sitä tälläkään kertaa.

Pitkänhuiskean Bendsneyderin kierrosaika 1.41,1 riitti seitsemänteen sijaan.

Valencian testit jatkuvat perjantaina. Moto2- ja Moto3-luokkien ensimmäinen virallinen IRTA-testijakso odottaa vuoroaan 2.-4. maaliskuuta Jerezin radalla Espanjassa.

Uusin numero