Suomalaistalli podiumilla Moto3-luokan tynkäkisassa

Kauden 11. MM-osakilpailu oli määrä ajaa 19 kierroksen mittaisena. Kisa keskeytyttiin kuitenkin välittömästi avauskierroksella kahden peräkkäisen joukkokolarin jäljiltä.

Niklas Ajo oli mukana niistä ensimmäisessä, eikä lähtenyt mukaan 12 kierroksen mittaiseen uusintastarttiin.

Hondaa käskyttävä Antonelli ampaisi Tshekin GP:n viimeiselle kierrokselle ykkösenä pystyen pitämään pintansa ruutulipulle asti.

– Taistelin ja ajoin vain voitosta. En oikein tiedä, mitä tähän sanoisin. Tämä oli todellakin tunteikas kisa, sopersi Antonelli.

Antonelli nappasi voiton 0,152 sekunnin erolla maanmieheensä ja niin ikään Hondalla kilpailevaan Enea Bastianiniin.

Red Bull KTM Ajo-tiimin Binder jäi voittajasta 0,376 sekuntia.

Binderin tiimikaverista portugalilainen Miguel Oliveira oli kahdeksas. Aki Ajon johtaman tiimin kolmannen kuljettaja, kotiyleisönsä edessä kisanneen Karel Hanikan mahdollisuudet murenivat kaatumiseen.

MM-sarjan kärjessä kiitävä britti Danny Kent poimi talteen varmat pisteet. Kent ajoi Hondallaan seitsemänneksi.

Kent johtaa sarjaa 45 pisteen erolla Bastianiniin. Oliveira on neljäntenä 88 pistettä ensi kaudeksi suurella todellaköisyydellä MotoGP-luokkaan ja Ducatin Pramac-tiimiin kolmen vuoden sopimuksella siirtyvän Kentin takana.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Silverstonessa.
 

Uusin numero