Seistola joutuu jäämään sivuun Sixiltä veneluun murtuman vuoksi

– Tämä on tietenkin harmittava tilanne joukkueen puolesta, mutta ei voi mitään. Sixi jää osaltani pakosta väliin, sillä lääkäri määräsi minulle tältä osin kuuden viikon mittaisen levon. Ranne ei vaadi leikkausta, mutta käsi on nyt kyynärpäähän asti tuettuna, kertoi Seistola.

– Ranne kuvattiin tänään ja röntgenissä ilmeni, että veneluun yläpäässä on pieni murtuma. Onni onnettomuudessa sikäli, että lääkärin mukaan murtuma on tavallaan parhaassa mahdollisessa paikassa toipumisen kannalta. Ja onni onnettomuudessa myös sikäli, että sain ajettua henkilökohtaisen MM-kauden päätökseen. Sixin jääminen väliin on nyt se pienempi paha, vaikka tietenkin kurja juttu sinällään, pudotteli Seistola.

Seistola on ihmeissään murtumasta ja siitä, miten se on syntynyt.

– Se vain meni viime sunnuntaina jossain vaiheessa siinä MM-sarjan päätöskilpailun koheltamisessa St. Flourissa. Olihan se vähän kipeä kisan jälkeen, mutta en olisi uskonut siitä löytyvän murtumaa. Heräsin seuraavana yönä kipuihin ja ranne oli siinä vaiheessa turvonnut.

Konttinen: ”Tilanne on auki”

Joukkuetta kuumeisesti koonnut moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen ei osannut sanoa tiistaina iltapäivällä vielä täyttä varmuutta Trophy-joukkueen tilanteesta tai kohtalosta.

– Tieto Masan (Seistola) loukkaantumisesta on minullekin vielä niin tuore asia, että voin vain todeta, että tilanne on auki. Katsotaan nyt, löytyykö vielä jostain korvaavaa kuljettajaa. Kyllä, tämän joukkueen kokoaminen hakkaa nyt tosi kovaa vastaan.

Kontisen mukaan Henri Himmasen osalta asiat saatiin tiistaina pitkälti sille mallille, että hän on valmis lähtemään Sixille.

– Juuri kun jokin kuvio saadaan kuntoon, niin sitten tulee uusi takaisku, Konttinen kuittasi jobinpostin.

– Kyllä, sekin on mahdollista, että Suomelta ei lähde miesten joukkuetta Sixille, myönsi Konttinen.

Pahimmassa tapauksessa Suomen edustus Sardiniassa jää vain junioreiden varaan. Naisten joukkue joutui jo vetäytymään Sixiltä loukkaantumisten vuoksi.

Tarkkala: ”Katsotaan nyt, mitä
tässä loppujen lopuksi tapahtuu”

Kolmea joukkumestaruutta – yhtä junnuissa ja kahta miehissä – voittamassa ollut Marko Tarkkala on hänkin ihmeissään joukkueen kokemista takaiskuista.

– Katsotaan nyt, mitä tässä loppujen lopuksi tapahtuu. Olisihan se harmi jäädä pois Sixiltä, kun kuljettajat ovat tehneet sen eteen hirveän duunin.

– Mutta onhan tämä ollut todella vaikeaa, kun ensin ei meinannut löytyä sitä kuudetta miestä ja sitten kun löytyi, niin samana päivänä tulee tieto tästä Masan loukkaantumisesta, totesi henkilökohtaisen MM-uransa tähän kauteen päättänyt Tarkkala.