Redding tuli täksi kaudeksi Aprilialle Sam Lowesin tilalle, mutta kausi on ollut kaamea. Pisteitä hän on saanut kerättyä ainoastaan viisi. Miehen tuskallista tilannetta kuvasi hyvin Jerez, jossa hän oli aika-ajon viimeinen ja kilpailussa 15:s 37 sekuntia kärjestä.
”Aikani on loppumassa kesken ja en saa tulosta aikaiseksi. Toivon, että voisin sanoa tiimille: sori kaverit, olen ajanut kuin idiootti, en tee asioita, joita pitää”, Redding tuskailee.
”Mutta en voi sanoa niin, koska Jerezissäkin ajoin niin hyvin kuin pystyin. Ajolinjani olivat ihan oikeat, tein kaikkeni renkaiden kanssa ja yritin vaihtaa moottorikarttaakin saadakseni paremman tuloksen aikaan. En voi valitettavasti sanoa, että syy olisi minussa, se on jossakin muualla”, Redding sanoo.
”En nyt sanoisi, että minulla on paineita. Mutta ei se hienoa ole, kun annat 110% radalla, joka sopii minulle, mutta tulokset ovat tällaisia. Voin ainakin rehellisesti sanoa, että olen yrittänyt kaikkeni.”
Aprilialla ei ole vielä sopimuksia ensi kaudeksi. Sillä ei ole myöskään sopimusta Gresinin kanssa ajamisesta MotoGP:ssä ensi kaudella, nykysopimus päättyy tämän kauden jälkeen.
”Sattuu todella paljon, kun annan kaikkeni, enkä saa tulosta aikaiseksi. Teemme kaikki paljon töitä, mutta emme saa siitä minkäänlaista palkintoa. Kaikki muut tekevät sopimuksia jo ensi kaudeksi, mutta tuntuu, että kaikki on nyt minua vastaan. Teen silti kaikkeni kauden viimeiseen kilpailuun asti, vaikka Aprilia tekisi sopimuksen jonkun muun kanssa.”