Salminen päätti upean uransa MM-hopeaan Ranskassa

– Tähän on hyvä lopettaa, sillä tämän paremmin tämä kausi ei olisi voinut osaltani kulkea. Hopea oli tällä kertaa ihan maksimisuoritus, korosti kolmella vuosikymmenellä 13 henkilökohtaista maailmanmestaruutta saavuttanut Salminen, 36.

Salminen on sinut päätöksensä kanssa.

– Olo on yllättävänkin hyvä ja se voisi olla haikeampikin. Fiilikseni tukee kaikkia tehtyjä päätöksiä. Ei täältä lähdetä ovet paukkuen, vaan hyvällä meiningillä, vakuutti Salminen.

E1-luokan mitali sai sinettinsä kauden huipentaneessa Ranskan osakilpailussa St. Flourissa, jonka jälkimmäinen päivä typistyi vain neljän maastokokeen mittaiseksi.

Sateet olivat möyhentäneet reitin siksi huonoon kuntoon, että jälkimmäinen päivä ajettiin kokonaisuudessaan vain crossitestillä, jota sitäkin oli jouduttu muokkaamaan alkuperäisestä.

Salminen sijoittui sunnuntain tynkäkisassa kahdeksanneksi ja lähin uhkaaja, eli pronssia pokannut Matti Seistola yhdeksänneksi. Hopeasta ankarasti taistelleiden Husqvarna-tiimikavereiden väliseksi eroksi kirjattiin 14 ajopäivää kattaneen kauden päätteeksi viisi pistettä.

Ranskalaisen maailmanmestarin, KTM:llä kisaavan Antoine Meon hallinnassa kulkeneen pienimmän luokan vahvaa suomalalaispanosta täydensi loppupisteissä neljänneksi sijoittunut Eero Remes. Ranskassa kaksi kakkossijaa viimeistellyt Remes jäi Seistolasta kahdeksan pistettä.

TM:llä kilpaileva Remes taipui sunnuntaina vain 0,23 sekuntia voiton vieneelle ranskalaiselle Sherco-kuljettajalle Jeremy Tarrouxille.

Salmisen eroksi kärkeen kirjattiin 26,66 sekuntia. Seistola tuli 1,11 sekuntia Salmisen takana.

Seistola: "Mitalin väri kirkastuu"

Mitali oli Seistolalle uran toinen. Myös ensimmäinen oli pronssinen.

– Kieltämättä nyt vähän harmittaa, mutta eiköhän tämänkin mitalin väri kirkastu mielessäni parin päivän kuluttua. Ei minulle jäänyt mitalin osalta jossiteltavaa. Minulla oli kaikki pelissä koko kauden, mutta virheitä tuli tehtyä ja myös oltua nutullaan liian usein. Ne virheet kumuloituivat sitten loppupisteissä, kuittasi Seistola.

Seistolalla ei ole sopimusta vielä ensi kaudeksi, mutta näillä näytöillä työpaikka löytyy varmuudella. Hän haluaa jatkaa uraansa E1-luokassa.

– En ota juuri nyt stressiä ensi kauden työpaikasta. Katson tilannetta rauhallisesti ja lähden suunnitelmissa siitä, että kirkastan ensi kaudella mitalin. Kovaa se tulee tietenkin olemaan, vaikka Meo siirtyykin näillä näkymin E2-luokkaan, vinkkasi Seistola.

Salmisella vahva luottamus
Remekseen ja Seistolaan

Ranskalaisilla on ollut viime vuodet vahva ote enduron vallankahvaan.

– En silti missään nimessä usko, että suomalainen enduro olisi taputeltu tältä osin. On ollut todella ilahduttavaa nähdä, miten Eero on saanut taas vauhdista kiinni löydettyään itseluottamuksen. Hän on jatkossakin kova kaveri vetämään MM-sarjassa. Ja samaa voi sanoa Masasta (Seistola), kunhan hän saa hyvän sopimuksen ensi kaudeksi, alleviivasi Salminen.

Salmisen tiimikaverina KTM:llä ja BMW:llä ajanut Marko Tarkkala on hänkin päättämässä pitkää MM-uraansa tähän kauteen. Tässä vaiheessa suomalaiskuljettajista siis vain Remes ajaa varmuudella kaudella 2014 MM-sarjassa. Remes jatkaa TM:llä E1-luokassa.

Ensi vuonna MM-sarjassa palataan tuttuun kahdeksan kisaviikonvaihteen konseptiin. Heinola isännöi Suomen osakilpailua 7.-8. kesäkuuta.


St. Flour, Ranska.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 14/14 osakilpailu, luokka E1:

1) Jeremy Tarroux Ranska, Sherco 21.15,80, 2) Eero Remes Suomi, TM + 0,23, 3) Marc Bourgeois Ranska, Yamaha + 1,91, 4) Antoine Meo Ranska, KTM + 2,42, 5) Anthony Bourgeois Ranska, Sherco + 6,59, 6) Jeremy Joly Ranska, Honda + 11,08, 7) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 26,13, 8) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 26,66, 9) Matti Seistola Suomi, Husqvarna + 27,77.

MM-pisteet:
1) Meo 264, 2) Salminen 190, 3) Seistola 185, 4) Remes 177, 5) Joly 136, 6) Guerrero 133.

Luokka E2:
1) Alex Salvini Italia, Honda 20.52,97, 2) Johnny Aubert Ranska, KTM + 2,53, 3) Pierre Renet Ranska, Husaberg + 27,81, 4) David Knight Iso-Britannia, Honda + 40,14, 5) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 54,05, 6) Antoine Basset Ranska, Yamaha + 55,10.

MM-pisteet:
1) Salvini 263, 2) Renet 216, 3) Cervantes 211, 4) Aubert 206, 5) Oriol Mena Espanja, Husaberg 136, 6) Victor Guerrero Espanja, KTM 127, …21)Roni Nikander Suomi, KTM 7.

Luokka E3:
1) Mathias Bellino Ranska, Husaberg 21.14,47, 2) Aigar Leo Viro, TM + 5,48, 3) Luis Correia Portugali, Beta + 5,77, 4) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 14,14, 5) Fabien Planet Ranska, Sherco + 16,73, 6) Manuel Monni Italia, KTM + 30,61, …11) Marko Tarkkala Suomi, Honda + 1.13,18.

MM-pisteet:
1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 250, 2) Leok 197, 3) Ljunggren 191, 4) Correia 164, 5) Bellino 133, 6) Deny Philippaerts Italia, Beta 131, …11) Tarkkala 83.

Täydelliset tulokset:
http://www.enduro-live.info/

* Enduron MM-sarjan kauden 2014 alustava kilpailukalenteri:
05.-06.4. Bassella, Espanja
12.-13.4. Portugali, paikka avoin
10.-11.5. Kalambaka, Kreikka
07.-08.6. Heinola, Suomi
14.-15.6. Enköping, Ruotsi
05.-06.7 Guanajuato, Meksiko
02.-03.8. Lumezzane, Italia
13.-14.9. Brioude, Ranska
 

Uusin numero