Salminen kolmas Heinolan MM-enduron avauspäivänä

Salminen koki kohtalonsa toisen kierroksen endurotestillä, jossa hän jäi luokkapohjista ratkaisevat 59,61 sekuntia. Reilun 13 sekunnin marginaali kärkeen oli kääntynyt hetkessä yli minuutin mittaiseksi tappioksi.

Todella vaativan endurotestin tiedettiin tuovan ratkaisut tullessaan ja näin myös kävi Salmisen harmiksi.

– Tuo enskatesti ei nyt vain jostain syystä toiminut koko päivänä, vaikka muuten kaikki kulki ajollisesti ihan ok. Menin siellä sitten pehmeässä hiekassa nutulleni, kun keula lähti alta. Siinä sitä aikaa tuhraantui lähes minuutti kaatumisen jälkimainingeissa.

Trillerin voiton vei nimiinsä Husabergia kuskaava ranskalainen Pierre Renet 4.46 sekunnin erolla espanjalaiseen KTM-kuljettajaan Cristobal Guerreroon. Viimeisellä maastokokeella viidenneltä sijalta Husqvarnallaan kolmanneksi noussut Salminen jäi voittajasta 1.41 minuuttia.

Renet johtaa sarjaa pistein 208 ennen kauden kolmea viimeistä ajopäivää. Guerrerolla on koossa 200 ja Salmisella 189 pistettä. Muilla ei mitaleille ole enää ajamalla asiaa.

– Ei tässä vielä mitään, kyllähän tuo kolmaskin sija oli tänään ihan hyvä enskatestien vastoinkäymisiin nähden. Ei muuta kuin uusilla kujeilla liikkeelle toiseen kisapäivään sunnuntaina, totesi revanssia uhkunut Salminen.

Heinola, Suomi.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 13/16 osakilpailu, luokka E2:

1) Pierre Renet Ranska, Husaberg 53.31,15, 2) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 4,46 sekuntia jäljessä, 3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 1.41,74, 4) Luis Correia Portugali, Yamaha + 1.50,17, 5) Ivan Cervantes Espanja, GasGas + 1.56,05, 6) Alex Salvini Italia, Husqvarna + 2.03,02, …12) Henri Himmanen Suomi, Beta + 6.05,40, 13) Riku Rouhiainen Suomi, Yamaha + 6.11,45, 15) Kjell Söderstöm Suomi, KTM + 7.01,13.

MM-pistetilanne:
1) Renet 208, 2) Guerrero 200, 3) Salminen 189, 4) Cervantes 138, 5) Johnny Aubert Ranska, KTM 122, 6) Salvini 116.

Täydelliset tulokset:
http://www.enduro-live.info/

Seuraava osakilpailu: 2.9. Heinola, Suomi.

Uusin numero