Rossi manaa raskaasti uransa typerintä virhettä

MotoGP-luokassa Yamahalla edelleen ainakin kaksi vuotta jatkava Rossi, 37, on sarjassa mukavasti kolmantena, kun kaudesta on takana puolet, eli yhdeksän kisaa.

Se ei ole Rossia kuitenkaan kesätauolla suuremmin lämmittänyt, sillä sijoitus ei kerro koko totuutta. Rossi on jäänyt sarjaa johtavasta ja tasaisuuden viime kauden romurallin jäljiltä löytäneestä Hondan Marc Marquezista jo 59 pistettä.

– Ero Marqueziin on suuri, erittäin suuri, alleviivaa ainakin näennäisen sovun espanjalaisen arkkivihollisensa kanssa solminut Rossi.

– Siitä tulee äärimmäisen vaikeaa, Rossi jatkaa mestaruuden tavoitteluun viitaten.

Rossi on huudattanut kansaa tällä kaudella voittajana Jerezissä ja Barcelonassa. Saldoa verottaa kuitenkin jo peräti kolme nollakisaa, joita ei vastaavasti Marquezin tililtä löydy ainuttakaan. Ei siitäkään huolimatta, että Hondaa ei ole vieläkään saatu hiottua täysin Marquezin mieleiseksi.

Assen rassaa Rossia

Rossi kaatui Austinissa ja Assenissa. Mugellossa puolestaan mahdollisuudet tuprusivat savuna Toscanan taivaalle moottoririkon myötä.

Eniten Rossia rassaa kuitenkin kaatuminen kärkipaikalta Hollannin TT:n uusintastartissa Assenin märällä radalla.

– Se oli täysin oma virheeni, joka harmittaa edelleen. Se oli pitkän urani ehkä typerin virhe ja se menee vain ja ainoastaan omaan piikkiini.

– En ole pystynyt poimimaan yhdeksästä ensimmäisestä kisasta niin paljon pisteitä, mitä minulle on ollut tarjolla. Olen tehnyt virheitä, joilla voi olla kallis hinta, manaa Rossi.

Kilvanajo on kilvanajoa ja tilastot tilastoja, mutta jälkimmäisiäkin Rossi on toki Tavullian suunnalla silmäillyt. Kuninkuusluokan maailmanmestariksi on ajettu historian saatossa ainoastaan kerran kolmen nolla-GP:n rassaama. Tempun teki aussi Mick Doohan kaudella 1998.

Silloin tosin ajettiin vain 14 osakilpailua. Rossin tuimalle takaa-ajolle tarjoutuu neljä tilaisuutta enemmän.

– Meillä on yhä puolet, eli yhdeksän kisaa sarjasta jäljellä. Se on vielä pitkä taival kuljettavaksi. Katsotaan tilannetta sitten marraskuussa Valenciassa. Sinne asti mennään maksimilla, Rossi pudottelee pakolliset.

Onko ruutinsa kastellut
Lorenzo jo lyöty?

Rossin nykyinen talikaveri, hallitseva mestari ja kahdeksi seuraavaksi kaudeksi Ducatille siirtyvä Jorge Lorenzo on sarjassa toisena 48 pistettä Marquezin takana.

Monien mielestä Lorenzo on alkanut kääntää katseitaan jo tässä vaiheessa ensi vuoden puoleen.

– Pidän Valentinoa tämän kauden päävastustajani, Marquez muotoilee tilanteen.

Kuivalla kulkee, mutta märällä radalla Lorenzo on ollut totaalisen hukassa. Hän on jäänyt kärjestä sekuntikaupalla ja kouraan kosteista kisoista on tarttunut vain satunnaisia pisteitä.

– Pystyin ajamaan vielä viime kaudella Bridgestonen sadekelin renkailla kärjen tuntumassa, mutta Michelineillä siitä ei ole tullut mitään. Itseluottamukseni on kateissa märällä radalla. Tilanne ei kohene pähkäilemällä, eikä salilla treenaamalla. Minun on palattava pienemmän pyörän selkään, kasteltava treenirata ja pyrkiä palauttamaan sitä kautta ajotuntuma märälle pinnalle. Muutakaan en nyt enää keksi, tuskailee Lorenzo.

Kenestä King of The Ring?

Kausi jatkuu viikon kuluttua Red Bull Ringin radalla Itävallassa, jossa ajetun yhteistestijakson perusteella Ducati vaikuttaa vahvimmalta – mikäli renkaat kestävät tällä kertaa myös kisapituuden.

Rossi ja Lorenzo eivät suuremmin Spielbergin testeissä kaksi viikkoa sitten säväyttäneet, mutta toisaalta myös Honda on Itävallassa iso arvoitus. Marquez ja hänen tallikaverinsa Dani Pedrosa ovat tutustuneet 4,3 kilometrin mittaiseen baanaan tähän mennessä vain tuotantopyörien puikoissa.

Red Bull Ringin radalla nähdään sunnuntaina klo 15 käynnistyvän kisan alla myös suomalaisväriä. Mika Kallio saa silloin kunnian vetää KTM:n RC16-pyörän viralliset esittelykierrokset. Osa tästä kunniasta lohkeaa myös saksalaiselle Alex Hofmannille.

https://www.youtube.com/watch?v=XisNwjDp88U&feature=youtu.be

Uusin numero