Rockmotorsport KTM -tiimin kuljettaja Juho Kantola epäonninen Barcelonan viikonloppuna

Moottorin hajoaminen torstain treeneissä aiheutti ylimääräistä päänvaivaa ja vei mekaanikoilta seuraavan yön unet. Pienen epävarmuuden jälkeen vauhti oli Barcelonan kisaviikonloppuna nousujohteista.

Klaukkalalainen 14-vuotias Juho Kantola jatkoi road racing kisakauttaan viikonloppuna Espanjan Barcelonan upealla radalla. Juho osallistui Espanjan mestaruussarjan (ESBK/RFME) SBK Junior -luokkaan, joka on vastaava luokka kuin SSP300 MM-sarjassa. Juhon pyöränä on KTM RC390R race kit -paketilla.

Ensimmäisen osakilpailun positiiviset fiilikset olivat muistissa, kun viikonloppuun startattiin torstaina vapaiden harjoitusten merkeissä. Ensimmäinen veto meni opetellessa rataa, mutta sitten alkoikin haasteet. Toisessa setissä hajosi moottori lähes täydellisesti. Onneksi Juho pysyi kovavauhtisessa kohdassa pystyssä vaikka öljyä lensikin ympäriinsä.

Muutaman tunnin päästä saatiin hankittua tiimille uusi pyörä paikalliselta diileriltä ja ei muuta kuin moottori irti ja kisapyörään vaihto. Tiimi teki fantastista työtä, ja vaikka unet jäivätkin lähes nollaan, oli pyörä taas ajokunnossa pe aamuna. Perjantai menikin sisäänajossa ja rataa jälleen opetellessa vaikeissa sateisissa olosuhteissa ja katkonaisissa seteissä.

Lauantaina aamuna hyvällä mielellä aika-ajoon. Keli oli taas haasteellinen ja Juho kaatuikin setin puolessa välissä rajusti. Ja taas tiimille töitä. Toisessa aika-ajossa olikin sitten puseroon päässytkin hieman epävarmuutta ja sijoitus yhdistetyissä tuloksissa vaatimaton 31 (34 kuljettajaa). Sama meininki jatkui sitten la kisassa ja vaikka parannusta tuli merkittävästi, oli Juho maalissa sijalla 24.

Sunnuntain kisaan haettiin uutta asennetta ja sitä löytyikin heti aamun warmupista. Mutta juuri ennen starttia alkoi taas sataa kaatamalla. Nopea sadekumien vaihto ja uutta yritystä. Kisan startissa sade lakkasi ja erot olivat isot heti, kun ei oikein ollut varmuutta pitääkö vai ei. Juho nosti vauhtiaan tasaisesti kisan edetessä ja lopussa ajettiin jo kilpailukykyisiä kierrosaikoja kärjen kanssa. Tuloksena lopulta sija 19.

Vaikka viikonloppu olikin epäonninen ja haasteita täynnä, lähtee Juho luottavaisena 8-9.6. ajettavaan SM-viikonloppuun. Tavoitteesta voittaa SM ei ole luovuttu.

Juho ja isä Niko haluavat kiittää isosti Jarno Åströmiä huikeasta mekaanikkotyöstä sekä isosta tuesta Kallio Racingin Vesa Kalliota, Teemu Koskista, Alex… ja Kenny Koskista.

Teksti: Rockmotorsport KTM tiedotus

Uusin numero