Peetu Paavilainen taistelee tiukasti voitoista Brands Hatchissa

Paavilaisen kausi on mennyt tiukassa sarjassa hienosti ja tällä hetkellä sijoitus on tasapistein toinen.

– Vauhti on ollut hyvällä tasolla ja kaikissa kisoissa ollaan taisteltu voitosta lukuun ottamatta yhtä keskeytystä. Mutta kun maaliin tulee puoli tusinaa kuskia sekunnin sisään, niin kirveleviä tappioita on tullut muutama, ja täysiä pisteitäkin pari kertaa, tilittää Paavilainen tiukkaa alkukautta.

Kauden kilpailuista on ajettu yli puolet, eli 8/10. Sarjaa johtaa Brasilian Meikom Kawakami, jaetulla toisella sijalla on siis Paavilainen ja Hollannin Jefrey Buis, sekä neljäntenä Saksan Paul Fröde. Kawakamilla on koossa 211 ja Paavilaisella 162 pistettä.

Vaikka Paavilaisen päätavoitteet ovatkin olleet tällä kaudella kansainvälisissä kisoissa, niin Suomessakin on ehditty kilpailla Botnian ja Kemoran RR-kisoissa ja Imtaralla Minisuper-kisoissa.

Paavilainen tullaan näkemään vielä myös Suomen RR-kauden päätöskisassa Motoparkissa 3-4. syyskuuta.

– Motoparkissa, jossa ajetaan hieman Peetulle eksoottisemmalla kalustolla, tervetuloa kaikki kannustamaan ja moikkaamaan varikolle, Peetun isä Petri Paavilainen arvoituksellisesti kertoo.

* Moriwaki 250 Junior Cupin pistetilanne.

Teksti ja kuva: Paavilaisen tiedotus
 

Uusin numero