Päivärinta valmis käynnistämään mestaruustaistelun Aragonissa

Viime vuonna MM-sarjassa neljänneksi sijoittunut kolminkertainen maailmanmestari ja hänen sveitsiläinen purkkiorjansa Adolf Hänni mielivät kuitenkin palkintopallille kauden avaavassa kilpailussa Motorland Aragon-radalla Espanjassa tulevana viikonloppuna.

– Pitää ottaa tämä avaus harkiten ja ajaa järjellä. Sijoittuminen kolmen sakkiin olisi maksimi tulos, luonnehtii Päivärinta.

Keravalainen päätyi tähän taktiikkaan, koska kyytiä tasapainoittava Hänni on vielä toipilas olkapääleikkauksen jäljiltä.

– Aatun osallistuminen tähän avauskisaan varmistui vasta tiistaisten testien jälkeen. Miehen olkapää operoitiin vajaa kuukausi sitten, mutta hän näytti toipuneen erittäin hyvin, joten päätettiin ajaa tämä ensimmäinen kisakin yhdessä. Minun pitää kuitenkin varoa, sillä mitään kolhuja ei Aatun olkapää kestä, sanoi Päivärinta jättäen kuitenkin portin rakoselleen varamiehen varalle.

– Jos Aatun toipuminen ottaa takapakkia, niin minun  on mahdollista istuttaa kyytiin girlpoweria. Kirsi Kainulainen on opetellut niksit ja on paikanpäällä, jos tarvitsee kyytiläistä vaihtaa.

Muutamia vuosia ”huutolaispojan” asemassa ollut sivuvaunujen MM-sarja kohottaa profiiliaan tällä kaudella. Kaikkiaan kahdeksasta kisaviikonlopusta peräti viisi kilpailua ajetaan arvostettujen sarjojen kylkiäisenä.

Avauskilpailu Aragonin radalla ajetaan Superbike-luokan MM-sarjan ohessa. Kaksi kisaa nähdään MotoGP.n yhteydessä ja kaksi MM Endurance-sarjan lämppärinä.

Lisääntynyt starttien
määrä sopii Päivärinnalle

– Kisa mestaruudesta tulee olemaan tiukka ja kun on useampi startti, niin sijoitukset menee pakostakin ristiin. Siinä on mahdollisuus taktikointiin. Kovaa on kuitenkin mentävä koko ajan, arvelee suomalaispilotti ja haarukoi pahinta vastusta.

– Tim Reeves ja Jörg Steinhausen on varmaan vahvoja ja Birchallin veljekset, joilla kuitenkin näytti olevan paljon vaikeuksia harjoitusjaksolla.

Espanjassa kaasuteltavan avauskilpailun jälkeen sivuvaunut pitävät taukoa aina kesäkuun puoliväliin, jolloin kisataan Kroatian Rijekassa. Kesäkuun lopulla kolmipyöräiset esiintyvät perinteikkään Assenin MotoGP-kisan yhteydessä Hollannissa. Sama systeemi toistuu heinäkuun puolivälissä Saksan Sachsenringillä.

Elokuussa sivuvaunut ovat tulessa kolmasti. Ensin ajetaan Assenissa, sitten Endurance kisan yhteydessä Saksan Oscherslebenissä ja kuun lopulla Schleizin katuradalla Saksassa. Sarja päättyy syyskuun lopulla Le Mansin 24-tunnin kisan yhteydessä.
 

Uusin numero