Offroad Expon sisältö julki – Tampereella nähtävää koko perheelle

Kuumimpien motocross- ja endurouutuuksien lisäksi messuilla nähdään laaja kattaus mönkijöitä lisävarusteineen. Lauantaina ja sunnuntaina samalla rannekkeella pääsee myös tutustumaan erikoisautoihin keskittyvän X-treme Car Shown sisältöön.

Koko perheen viihtyvyydestä Offroad Expossa vastaa messuisäntänä toimiva, muun muassa Euroviisuista tuttu juontaja Tom Nylund. Tapahtumassa vierailee viikonlopun aikana julkisuuden kasvoja sekä eri lajien mestareita nykyisiltä ja menneiltä vuosilta.

Messualueen reunalla sijaitsevalta varikolta voi puolestaan metsästää kuljettajien nimikirjoituksia ja seurata kärkitiimien valmistautumista messukeskuksessa ajettaviin supercross-kauden SM-finaaleihin.

Offroad Expon ohjelma sisältää tänä vuonna myös aimo annoksen yllätyksellisyyttä. Näytteilleasettajille järjestetty kilpailu kannustaa osastoja viihdyttämään yleisöä mahdollisimman omaperäisin ja näyttävin tempauksin.

Paikalla ovat kaikki merkittävimmät maahantuojat ja jälleenmyyjät. Luvassa on siis varmasti mieleenpainuvaa karnevaalitunnelmaa ja kilpailua kävijöiden suosiosta.

Ajokalustoaan uusiville Offroad Expo esittelee vaihtoehtoja käytettyjen pyörien myyntiosastolla. Yksityisille harrastajille ja kisatiimeille tarkoitettu palvelu auttaa myyjiä ja ostajia kohtaamaan Pohjoismaiden suurimmassa offroad-alan tapahtumassa.

Offroad Expon näyttelyalue on auki yleisölle perjantaina 25.10. kello 14-21, lauantaina 26.10. kello 10-20 ja sunnuntaina 27.10. kello 10-16. Pääsyliput messuille alkaen 10 euroa, alle 7-vuotiaat tapahtumaan ilmaiseksi.

Edulliset ennakkoliput ovat myynnissä Tiketti-lippupalvelussa osoitteessa http://www.tiketti.fi .

Lisätietoja tapahtumasta osoitteesta www.supercross.fi ja kaikki tuoreimmat uutiset tapahtuman Facebook-sivuilta osoitteesta http://www.facebook.com/TampereSx
 

Uusin numero