Niemelä ajoi toiseksi Adrenalin Arena for Kids-kilpasarjassa

Ensimmäisen erän lähdössä Niemelän pyörä jäi sutimaan puomille, jonka johdosta hän oli ensimmäisen kurvin jälkeen kolmantena.

Koko erän ajan Latvian Toms Babris johti ja Niemelä ajoi kovaa kilpaa toisesta sijasta Viron Hans Arvet Tilkin kanssa. Vielä viimeisellä kierroksella Niemelä yritti päästä Tilkistä ohi. Ohitus ei kuitenkaan onnistunut ja lopulta maalissa järjestys oli Babris, Tilk ja Niemelä.

– Nyt lähtö onnistuu ja otan holet, Niemelä totesi toiseen erään lähdettäessä.

Lähtö onnistuikin erittäin hyvin ja ensimmäisen kurvin jälkeen Niemelä veti letkaa.

Muutaman kurvin jälkeen Babris kuitenkin sai otettua johtopaikan. Tämän jälkeen toinen erä sujui kuten ensimmäinen, jälleen nähtiin kovaa vääntöä Niemelän ja kolmantena ajaneen Tilkin välillä. Näiden kuljettajien ero vaihteli 1-2 sekuntin välillä. Maalissa Jami Niemelä oli toinen ja lopulta myös päivän yhteispisteissä toinen.

Sunnuntain kilpailu oli kilpasarjan kolmas osakilpailu ja samalla päätti sarjan.

Ensimmäisessä kilpailussa Niemelä ajoi lievästi loukkaantuneena, ja sijoitus oli 7. Toisen kilpailun sijoituksena oli molempien erien 2.

Hyvin menneiden toisen ja kolmannen kilpailun myötä Niemelä nousi sarjan kokonaispisteissä toiseksi. Sarjan voittoon ajoi Babris, kolmanneksi Tilk ja neljänneksi suomalainen Ville Lehtiö.

Täydelliset tulokset.

Teksti ja kuva: CrossiBlogi tiedotus

Uusin numero