Mustonen jatkoon MM-maaradalla

– Lopputulokseen olen tyytyväinen. Jatkoon pääsy oli tärkein ja se saavutettiin. Ensimmäinen erä meni hyvin. Toisessa erässä joku ajoi kiinni ritsaan. Minä jäin odottamaan punaista valoa ja uusinta starttia kun ritsat nousikin ja kaikki muut kiihdytti matkaan. Lähdin sitten muiden perään ja kaksi kuljettajaa ehdin ohittaa. Ei siinä protestoinnitkaan auttanut, harmi juttu. Loput kaksi alkuerää meni hyvin.

– Semifinaalissa epäonnistuin hieman startissa ja ekapäässä tuli kuraa päälle niin, että ei koskaan aiemmin. Neljänneksi pystyin kuitenkin taistelemaan. Finaalissa sain hyvän startin ja takasuora mentiin Appletonin kanssa rinta rinnan. Se pääsi kuitenkin hieman paremmin taittamaan takakurviin joten sen jälkeen otin kakkossijan varman päälle, kommentoi Mustonen päivän kilpailuaan.

– Tsekin Josef Francin kanssa päädyttiin tasapisteisiin mutta uusintaa ei lähdetty ajamaan, koska keli ja rata oli ihan kauheat. Sijoitus on hyvä ja tavoite saavutettiin, joten tästä on oikein hyvä mieli jatkaa kautta eteenpäin, jatkaa Mustonen.

Kilpailun voittajaksi ajoi vakuuttavasti maksimipistein Iso-Britannian Andrew Appleton. Todellinen yllättäjä oli neljänneksi ajanut Ruotsin Joel Nyström. Kilpailun epäonnisimpiin kuljettajiin kuului yksi suurimmista ennakkosuosikeista, Australian Cameron Woodward, joka kahden kaatumisen seurauksena karsiutui jatkosta.

Kilpailun kuusi parasta jatkavat 22. syyskuuta Tsekin Marianske Laznessa ajettavaan karsintojen finaaliin, Challengeen. Sieltä seitsemän parasta pääsevät MM-sarjaan kaudelle 2013.
 
Tulokset Mühldorf:
   1. Andrew Appleton Iso-Britannia 30
   2. Aki-Pekka Mustonen Suomi 22 (5,2,4,5,2,4)
   3. Josef Franc Tsekki 22
   4. Joel Nyström Ruotsi 21
   5. Herbert Rudolph Saksa 19
   6. Richard Hall Iso-Britannia 17
   7. Jeffrey Woortman Hollanti 16
   8. Theo di Palma Ranska 14
   9. Björn G. Hansen Norja 12
 10. Michael Hadek Tsekki 11
 11. Cameron Woodward Australia 8
 12. Rodney Mc Donald Australia 8
 13. Nadine Frenk Saksa 7
 14. Philippe Ostyn Ranska 7
 15. Lars Zandvliet Hollanti 6
 16. Willy Tjessem Norja 4
 17. Christian Hülshorst Saksa 3
 18. Torben Praestgaard Tanska 0

Uusin numero