MotoGP Texas: Marc Marquezille jo kuudes voitto

Rangaistuksen takia aika-ajon nopein Marquez starttasi kisaan neljännestä lähtöruudusta, mutta espanjalainen nousi jo ensimmäisellä kierroksella kärkeen.
Ruutulipulla Marquez oli Maverick Vinalesia (Yamaha) reilut kolme sekuntia edellä. Kolmanneksi ajoi Suzukin Andrea Iannone.

-Tänä viikonloppuna annoin kaikkeni. Keskityin täydellisesti ja halusin uudistaa onnistumiseni täällä Austinissa. Kerroin tiimilleni, että haluan päästä johtoon niin pian kuin mahdollista. Se onnistui. Henkinen paine oli valtava, mutta paine auttaa minua keskittymään. Tuntuma pyörään oli  hyvä, totesi Marquez.

MotoGP-luokan pistetilanne on hyvin tiukka. Viiden ajajan erottaa vain kahdeksan pistettä. Johdossa on Ducatin Andrea Dovizioso 46 pisteellään ja Marquez on vain pisteen jäljessä. Vinales on viisi pistettä perässä. Viidentenä ovat tasapisteissä Johann Zarco ja Cal Crutchlow, heillä on kahdeksan pistettä vähemmän.

KTM:n testikuljettaja Mika Kallio ajaa kertalisenssillä seuraavassa MotoGP-kilpailussa Espanjan Jerezissä 4.-6. toukokuuta.
 

Uusin numero