MotoGP-sarjan kauden 2016 alustava MM-kalenteri: Red Bull Ring korvaa Indyn

Vuodesta 2008 lähtien MotoGP-sarjassa olleen Indyn poistuminen kalenterista ei ollut mikään yllätys.

Sitä ei ollut toisaalta Itävallankaan mukaantulo. MotoGP-sarjassa debyyttinsä tekevän Red Bull Ringin kisa on ollut jo pitempään käytännössä vain vahvistusta vailla.

Ensi vuoden MM-kalenteri ei koe muita merkittäviä muutoksia meneillään olevaan kauteen nähden.

Kilvanajo käynnistyy tuttuun tapaan Losailin valaistulla aavikkoradalla Qatarissa. Kausi korkataan Qatarissa 20. maaliskuuta.

Qatarista siirrytään Argentiinan Termas de Ri Hondo-radalle ja sieltä edelleen Austinin Circuit of the Americas-baanalle. Tähän mennessä Austin on ajettu ennen Argentiinaa.

Lisäksi pientä hienosäätöä on tehty Britannian ja Malesian osakilpailujen osalta. Silverstonessa ja Sepangissa kilpaillaan ensi vuonna hieman tätä kautta aiemmin.

Espanjan ja Tshekin GP:t kaipaavat Jerezissä sekä Brnossa kaipaavat puolestaan – tuttuun tapaan – lopullista sopimusvahvistusta.

MotoGP-sarjan kauden 2016 alustava MM-kalenteri:
20.03. Losail, Qatar*
03.04. Termas de Rio Hondo, Argentiina
10.04. Austin, USA
24.04. Jerez, Espanja**
08.05. Le Mans, Ranska
22.05. Mugello, Italia
05.06. Barcelona, Espanja
26.06. Assen, Hollanti
10.07. Sachsenring, Saksa
17.07. Silverstone, Englanti
14.08. Red Bull Ring, Itävalta
21.08. Brno, Tshekki**
11.09. Misano, Italia
25.09. Aragon, Espanja
09.10. Sepang, Malesia
16.10. Motegi, Japani
23.10. Phillip Island, Australia
06.11. Valencia, Espanja

* Iltakilpailu
** Sopimus vahvistamatta

Viimeisin numero