Mika Kalliosta ei tule MotoGP-luokan kisakuljettajaa – KTM valitsi Pol Espargaron

Espargaron valintaa on ehditty pitää jo jonkin aikaa selviönä. Hän päätti tarttua viime viikonvaihteessa KTM:n tarjoamaan sopimukseen Ducatin Avintia-tiimin vastaavan sijaan. Pöydälle jäi myös Yamahan tarjoama vuoden mittainen jatkopahvi.

Espargaron siirtyminen KTM:lle merkitsee samalla sitä, että hän jatkaa britti Bradley Smithin tiimikaverina. Smithin KTM-sopimus julkistettiin jo maaliskuussa.

Kotikisaansa Katalonian GP:hen valmistautuva Espargaro kilpailee parhaillaan kolmatta kautta Smithin rinnalla Yamahan Tech 3-satelliittitiimissä. Espargarolla on ollut sopimus suoraan Yamahalle ja Smithillä puolestaan Herve Poncharalin päälliköimän Tech 3-tiimin kanssa.

– Olemme enemmän kuin iloisia, että voimme solmia sopimuksen Pol Espargaron kaltaisen nuoren kuljettajan kanssa, jolla on tuoda myös jo kokemusta Bradleyn tavoin tähän dynaamiseen projektiin, toteaa KTM:n urheilupomo Pit Beirer.

Beirer kehuu samalla myös Kalliota, joka saattaa hyvinkin ajaa KTM:n villin kortin debyyttikisan tämän kauden päättävässä Valencian GP:ssä.

– Myös Mika Kallio on äärimmäisen motivoitunut ja pätevä testikuljettaja kokonaisuudessamme. Voimme kasvaa yhdessä ja jatkaa kehitystä kaikilla osa-alueilla.

Torstai toi tullessaan MotoGP-luokan sopimusrintamalla myös toisen, joskin jo selviönä pidetyn uutisen: tuplamestari Marc Marquez jatkaa Hondan tehdastallissa Dani Pedrosan rinnalla kaudet 2017 ja 2018.

Uusin numero