Mika Kallio kilpailemaan KTM MotoGP -tehdastiimiin loppukauden ajaksi

Mika Kallio ajaa KTM:n MotoGP-tehdastiimissä kauden 2019 jäljellä olevat kuusi MM-osakilpailua.

KTM ja Johann Zarco ovat sopineet, ettei Zarco enää kilpaile kauden jäljellä olevissa MM-osakilpailuissa, vaan hänet korvaa KTM:n testikuljettajana tällä kaudella toimiva Mika Kallio.

Kallio osallistui kauden 2016 Valencian MM-osakilpailuun KTM:llä, joka oli samalla itävaltalaismerkin debyyttikilpailu MotoGP-sarjan kuninkuusluokassa. Yhteensä Kallio on kilpaillut kausien 2016-2018 aikana villillä kortilla seitsemässä MM-osakilpailussa. Samaan aikaan hän on koko ajan ollut päävastuussa KTM:n testaamisesta.

Kuninkuusluokassa Kallio on tähän mennessä ajanut KTM:llä kaksi kertaa TOP10-sijoituksen. Urallaan hänellä on alemmista luokista 16 MM-osakilpailuvoittoa ja 49 podiumsijoitusta.

KTM:n Pit Beirer kommentoi kuljettajavaihdosta sanomalla, että tehtaan täytyy tehdä päätöksiä varmistaakseen parhaan mahdollisen resurssien käytön MotoGP-luokassa. Beirer uskoo, että Mika pystyy tietotaitonsa ja kokemuksensa ansiosta auttamaan tiimiä ja varmistamaan samalla, että KTM lähtee parhaista mahdollisista asetelmista kilpailukauteen 2020.

Uusin numero