Mika Kallio: ”Haluan vielä päihittää uudelleen Andrea Dovizioson, Jorge Lorenzon ja Marc Marquezin”

Kallion osalta nykyinen KTM-projekti alkoi 2015 marraskuussa, vaikka kisaradoille RC16 ampaisi vasta reilua vuotta myöhemmin.

”Kun ajoin RC16-pyörällä ensi kertaa, en olisi uskonut, kuinka ison kehitysharpan pystymme ottamaan. Parannukset ovat olleet huikeita, vaikka pyörä oli heti alussa vakaa ja jarrutti hyvin. Eniten ongelmia oli kääntymisen kanssa. Viime vuonna Australian testeissä alkoi näyttää siltä, että emme olekaan niin hirvittävän kaukana takamatkalla”, Kallio kertoo GP Onelle.

 ”Olemme ehdottomasti oikealla tiellä nyt. Ensi vuoden ainoa tavoitteeni on pystyä kehittämään pyörää edelleen entistä paremmaksi. RC16:ssa on potentiaali paljon parempaan kuin tällä kaudella nähtiin, siitä olen aivan varma.”

Kalliolta kysyttiin myös tulevaisuudesta – vieläkö hän uskoo kisakuskin paikan aukenevan jonakin päivänä?

”Olen ajanut aiemmin Andrea Doviziota, Jorge Lorenzoa ja Marc Marquezia vastaan 250-kuutioisissa ja Moto2:ssa, pystyin voittamaan heidät kaikki. Olisi mahtavaa päästä tekemään se vielä KTM:llä. Tämä on hieno tiimi, KTM hengittää valtavaa intohimoa kilpailemiseen, täällä tekninen osaaminen, työntekijöidemme osaaminen ja myös kilpailukyky ylipäätään on korkealla tasolla”, Kallio alleviivaa tiimin tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Kalliolta kysyttiin myös hänen veljensä Vesan johtaman Supersport-tiimin tulevaisuudesta.

“Kallio Racing Yamaha on saavuttanut loistavia tuloksia Supersportissa; voittoja ja podiumpaikkoja on jo tullut. Ensi kaudella projekti etenee taas. Suunnitelmissa on tuoda tiimi myös Moto2:een. Mutta minä en halua ainakaan vielä tiimin johtotehtäviin, haluan ajaa kilpaa, vielä monta vuotta. Valentino Rossi on kolme vuotta minua vanhempi ja ajaa yhä maailman huipulla. Uskon, että minulla on vielä paljon annettavaa myös kuljettajana.”
 

Uusin numero