Marquez toiselta planeetalta myös Termas de Rio Hondolla

Marquez haki vielä ensimmäisessä harjoituksessa ajolinjoja uudelle baanalle päätyen hänelle varsin vaatimattomasti sijalle 14.

Jälkimmäisessä harjoituksessa sama mies sitten näytti taivaan merkit alittamalla ainoana kuljettajana 1.40 rajapyykin.

Marquez tykitti lukemat 1.39,313, joilla hän peittosi toiseksi ajaneen tallikaverinsa Dani Pedrosan peräti 1,083 sekunnilla. Se on paljon se 4806 metrin mittaisella radalla.

– Hauska päivä! On aina mielenkiintoista opetella uudella radalla erilaisia mutkia ja niiden salaisuuksia, huikkasi koko ensimmäisen harjoituksen samoilla renkailla säästeliäästi vetänyt Marquez.

– Iltapäivän harjoitus oli normaalimpi ja siinä vaiheessa myös rata oli parantunut paljonkin. Renkaat kestivät hyvin ja olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen avauspäivään. Ei muuta kuin jatketaan samaan malliin. Tosin odotan, että muut tulevat lauantaina tuntuvasti lähemmäs kierrosajoissa.

Kolmanneksi parhaasta vauhdista vastasi Open-luokan sääntöjen mukaisella Yamahalla matkaa taittava Aleix Espargaro 1,253 sekuntia kärjen takana.

Valentino Rossi ajoi tehdastallin Yamahalla kahdeksanneksi. Rossi joutui tosin tunnustamaan Marquezin jo 2,082 sekuntia nopeammakseen. Jorge Lorenzo oli yhdeksäs 0,138 sekuntia tallikaverinsa Rossin takana.

– Vaikea päivä uudella radalla. Olosuhteet eivät ole mitenkään fantastiset ja meillä on ollut suuria vaikeuksia renkaiden kanssa. Varsinkin takarenkaan osalta. Iltapäivä oli jo vähän parempi, mutta emme ole vieläkään löytäneet oikeaa balanssia. Toivotaan nyt, että radan pinta on parempi lauantaina, pudotteli Rossi.

A. Espargaron ja Rossin väliin perjantain tuloslistalla kiilasivat LCR Hondan Stefan Bradl, viimeksi Austinissa podiumille Marquezin ja Pedrosan perässä kivunnut Ducatin tehdastallin Andrea Dovizioso, sekä Yamahan Tech 3-satelliittitiimin Bradley Smith ja Pol Espargaro.

Termas de Rio Hondo, Argentiina.
MotoGP-luokan 3/18 MM-osakilpailu. Perjantain kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista:

  1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 1.39,313    
  2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 1,083
  3. Aleix Espargaro Espanja, NGM Forward Racing Forward Yamaha + 1,253
  4. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 1,578
  5. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 1,729
  6. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 1,990
  7. Pol Espargaro Espanja, Monster Yamaha Tech 3 + 2,055
  8. Valentino Rossi Italia, Movistar Yamaha MotoGP + 2,082
  9. Jorge Lorenzo Espanja, Movistar Yamaha MotoGP + 2,220
10. Andrea Iannone Italia, Pramac Racing Ducati + 2,611
11. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 2,716
12. Yonny Hernandez Kolumbia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 2,815
13. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Honda + 3,035
14. Colin Edwards USA, NGM Forward Racing Forward Yamaha + 3,295
15. Nicky Hayden USA, Drive M7 Aspar Honda + 3,308

 

Uusin numero