Marc Marquez: ”Maverick Vinales on pahin uhka Austinissa”

Vinales ei ole voittanut kilpailuakaan 11 kuukauteen, mutta vakuutti vauhdillaan perjantain harjoituksissa.

”Minulla on ihan hyvä vauhti täällä, mutta niin on Vinalesillakin. Uskon että kisavauhdeissa olemme hyvin lähellä toisiamme. Olen ehkä pienen askeleen edellä, mutta ero ei ole suuri”, Marquez sanoi.

”En saanut vielä ihan kunnon tuntumaa pyörään, eikä ihan oikeita säätöjä löytynyt. Voimme vielä parantaa. Kilpailun suhteen olen luottavainen, mutta on myönnettävä, että Vinales on iso uhka”, Marquez sanoi.

Vinales on kärsinyt alkukauden elektroniikkaongelmista. Nyt hän onkin pyytänyt Yamahaa vähentämään elektroniikkaa pyörästään.

”Kakkosharjoituksessa minulla oli loistava fiilis. Jäi tunne, että olisin voinut ajaa paljon nopeammin, mitä ajoin”, sanoi kolmosajan kellottanut Vinales.

”Haluan kontrolloida pyörää enemmän käsilläni kuin elektroniikalla, se vain tuntuu paremmalta ratkaisulta nyt. Jo Argentiinassa pystyin tulemaan paljon paremmin ulos mutkista. Aion kokeilla tismalleen samaa myös lauantaina.”

Uusin numero