Maailmanmestaruus Suomeen

Lähes varmana mestarina kilpailuun startannut Päivärinnan pyöräkunta ajoi koko kilpailun ajan voittoon ajaneen kaksikon Tim Reeves/Gregory Cluze kannassa. Maalissa heidän ero venähti 3.3 sekuntiin, sillä Päivärinta ei ottanut viimeisellä kierroksella riskejä kierroksella ohitettavien kanssa.

”Samaa vauhtia mentiin Reevesin kanssa. Siinä jäätiin kun tuli noita varvattavia enkä niitten kanssa ottanut riskejä”, kommentoi tuore maailmanmestari päätöskilpailua.

Ranskalaiskaksikko Sebastien Delannoy/Kevin Rousseau kaasutteli koko 15 kierroksen ajan kärkikolmikossa. Maalissa suomalaispari oli sekunnin verran heitä edellä. Ranskalaisille pujotettiin kaulaan pronssiset MM-mitalit. Reevesin pyöräkunta sai hopeaa.

Voitettu mestaruus on Päivärinnalle jo viides, mutta Kainulaiselle ensimmäinen. Suomalaiskaksikon voitto jää historian kirjoihin siitä syystä, että Kirsi Kainulaisesta leivottiin ensimmäinen nainen, joka on voittanut maailmanmestaruuden ratamoottoripyöräilyssä. Suomalaisparin menestyksen salaisuus oli tasaisuus. Kaksikko voitti kauden aikana yhden osakilpailun Unkarin Pannoniaringillä ja sijoittui muissa osakilpailuissa kolmen joukkoon.

Iisalmelaisneitokainen hypisteli palkintojen jaon jälkeen kultaista mitaliaan.

Aika painava tämä on. En vielä oikein tahdo uskoa, että se on minun. Fiilis on mahtava”, hehkutti Kainulainen pyyhkien kyyneleitä silmäkuopistaan.

Teksti ja kuvat: Päivärinta tiedotus

 

 

Uusin numero