Lupaavan suomalaiskuljettajan karu päätös – lopettaa uransa tähän kauteen

Henric Stigell ajoi tämän vuoden enduron MM-sarjassa seitsemänneksi, mutta se ei riittänyt motivoimaan uran jatkoa. Ajosta hävisi hauskuus ja mies mietti kilpailun aikana jopa sitä, ettei nyt vaan loukkaantuisi turhaan.

Stigell on tunnettu äärettömän kovana harjoittelijana, mutta on myös samalla yrittänyt hoitaa opiskelun Suomessa. Jatkossa opinnot nousevat tärkeimpään rooliin.

”Kun hauskuus ajamisesta on kaukana, ei kehity mihinkään, eikä touhussa ole mitään järkeä. Niinpä tein päätöksen ja lopetan urani tähän. Aloitan koulun ensi vuonna täyspäiväisesti ja keskityn siihen. Ajan seuraavan kerran sitten joskus, kun taas nautin siitä”, Stigell kertoo asiasta ensin uutisoineen X-racingin verkkosivuilla.

Uusin numero