Lorenzon loistokierros löi muut MotoGP-kuskit ällikällä: toiselta planeetalta

Keskiviikko meni iltapäivään asti pitkälti peukaloiden pyörittelyksi varikkoboxeissa ja visiitit radalle jäivät ranskalaisiksi.

Hetkelliset kuivat jaksot käytettiin kuitenkin visusti hyväksi ja vauhdillisesti parhaiten hankalien olosuhteiden ajoituksessa onnistui siis Lorenzo täysin ylivoimaisin lukemin 1.59,580. Ne painuivat samalla kolmen päivän testijakson pohja-ajaksi. Lorenzo oli myös ainoa kuljettaja, joka pystyi puhkomaan kahden minuutin kierrosajan.

Lorenzon häikäisevin veto nähtiin urakan viimeisillä minuuteilla. Kolme kierrosta alle kahden minuutin reuhanneen mestarin ruuti oli siinä vaiheessa siksi kuivaa, että muilta ei löytynyt paukkuja vastaamaan siihen.

Toiseksi riuhtonut Lorenzon Yamaha-tallikaveri Valentino Rossi jäi pohjista peräti 0,976 sekuntia.

Marc Marquez nousi Hondallaan kolmanneksi, mutta hän joutui tunnustamaan Lorenzon jo 1,303 sekunnilla nopeammakseen.

Marquez sai tehdä täyden päivätyön pitääkseen Hondan LCR-tiimin Cal Crutchlowin ja Ducatin testikuljettajan Casey Stonerin takanaan. Se onnistui lopulta Crutchlowiin nähden 0,109 sekunnilla. Stoner sivalsi viidenneksi 0,187 sekuntia Marquezista.

Marquezin tallikaveri Dani Pedrosa täydensi kärkikuusikon 1,588 sekuntia Lorenzosta jääneenä.

MotoGP-luokan ensimmäisten testien kaksi pääpointtia olivat kaikille yhtenäinen moottorinohjausjärjestelmä ja Michelinin uudet renkaat.

Töitä jäi vielä paljon jäljelle, mutta ainakin Lorenzo uhkuu nyt voimiensa tunnossa.

– Tunnen olevani paljonkin paremmassa terässä kuin vuosi sitten. Lisäksi Michelinin renkaat toimivat jo lähes loistavasti. Ne sopivat minulle jopa aiempia (Bridgestone) paremmin, mestari julisti haastajilleen.

Sepangin 5,5 kilometrin rata saa seuraavaksi uuden päällysteen ja kuninkuusluokan kaksi jäljellä olevaa talvitestijaksoa ajetaan 17.-19. helmikuuta Australian Phillip Islandilla ja 2.-4. maaliskuuta Qatarin Losailissa.

Losailin valaistu aavikkorata isännöi tuttuun tapaan myös MM-kauden avausta 20. maaliskuuta.
 

Uusin numero