Lehtirannalle täysi pistepotti kauden kolmannesta kilpailuviikonlopusta

Niko Lehtiranta ajoi Botniaringillä molempien superstock 600 -kilpailulähtöjen voittoon.

Ratamoottoripyöräilyn SM-sarjan kolmas osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Jurvan
Botniaringin radalla. Odotettavissa oli jälleen tasaista kilvanajoa aurinkoisessa säässä ja sitä todellakin yleisö sai koko rahan edestä.

Botniaringille saavuttiin torstaina päivällä ja päästiin ajamaan testiä muutaman setin verran. Nikon vasen käsi teki temput ja meni niin puuduksiin, ettei tankoa tuntenut ja ajaminen oli miltei mahdotonta. Perjantaina oli neljän setin verran SM-viikonlopun virallista treeniaikaa käytössä. Kahdessa ensimmäisessä tuli ajoa vain muutama kierros käden puutumisen vuoksi edelleen. Syyksi alkoi paljastua lihaskramppi selässä.

Saatiin paikalle käymään alan spesialisti, joka hiukan paukautteli paikkoja auki.
Tämän jälkeen päivän viimeiseen settiin päästiin kokeilemaan miten paikat toimii. Setin lopussa pääsi tulemaan valitettavasti melko vauhdikas kaato ja pyörä sai aika paljon kipeää. Niko itse onneksi selvisi mustelmilla.

Lauantaiaamun aika-ajoon pyörä oli saatu kuntoon ja Niko pääsi onneksi mukaan aika-ajoon. Pyörän keulassa oli kuitenkin epämääräistä tärinää ja Niko ei saanut ajettua ihan parasta mahdollista kierrosaikaa. Sijoitus kuitenkin upeasti toinen, 0,1 sekunnin erolla kärkiajasta.

Ensimmäiseen kilpailulähtöön vaihdettiin pyörään toiset etuiskarit ja aika-ajossa vaivannut tärinä korjaantui. Lähdössä Niko otti hyvän startin ja ampaisi kärkeen pitäen kärkipaikan aina ruutulipulle asti. Kisan jälkeen kuski oli melko tuskainen käsissä ja selässä olevan kivun kanssa.

Sunnuntaina toisessa startissa ei lähtö mennyt ihan nappiin ja ensimmäiseen mutkaan neljäntenä. Nousu kolmanneksi ja muutama kierros tilanteen haistelua ja siitä nousu kisan kärkeen ja voittoon. Kisa oli todella haasteellinen ajaa ja Niko totesikin, että pidempää kilpailua ei kipujen kanssa olisi juurikaan voinut edes ajaa. Mutta hienosti taisteltu voitto kotiin. Tuplavoitot viikonloppuna ja SM- sarjan pistejohto kasvoi mukavasti.

Nyt pyörälle sekä kuskille huoltoa ja kahden viikon päästä jatketaan mestaruustaistoa
Alastarolla. Kaikki mukaan tuolloin seuraamaan ja katsomaan miten käy.

Teksti: tiedote, kuva: Harjukuva

Kaikkien luokkien tulokset

Uusin numero