Arttu Stenberg ehdolla kansainvälisen stunt-palkinnon voittajaksi
19 huhtikuun, 2024
On vain yksi kysymys, johon Yamaha MT-10 odotetaan vastaavan. Onko Yamaha viimeinkin onnistunut luomaan nakun YZF-R1:n, joka pystyy täyttämään odotukset? Hieman turhan pehmeän Fazer 1000:n ja pettymyksen tuottaneen FZ1:n jälkeen vastaus on raikuva ”kyllä”. MT-10:ssa on kaikki niille motoristeille, joiden päiväuni on 160-hevosvoimainen huligaani.
MT-10:n ajoasento on juuri niin tilava ja rento kuin nakupyörältä odottaakin, ja jalkatapit ovat sopivalla korkeudella. Käynnistysnappulan painallus nostattaa moottorista välittömästi R1:stä tutun sulosoinnun, mutta tunnusteltuani tovin kaasukahvaa panen merkille, että R1:seen verrattuna 40 prosenttia raskaampi kampiakseli hillitsee kierroslukumittaria kiiruhtamasta ylös ja alas yhtä nopeasti kuin mallisisaruksessa.
Luistotoiminnolla varustetun kytkimen käsittely on vaivatonta, ja kirkas mittaristo on yhtä intuitiivinen kuin R1:ssäkin, Kaikkiaan pyörä vaikuttaa pehmoiselta kissanpennulta, mitä se onkin, paitsi jos kuljettaja haluaa enemmän.
Nakupyörän koeajossa ykkösprioriteetti on selvittää, kuinka se pärjää takarenkaalla. Valmistaja ilmoittaa, että MT-10 tuottaa 158 hevosvoimaa takarenkaalta mitattuna ja heti kun edessä on riittävän pitkä tyhjä suora, näpäytän kytkintä kakkosvaihteella ja luistonesto päällä. Eturengas nousee nopeasti kohti taivasta ja pysyy siellä, pitkään.
Crossplane-moottorissa on erittäin vahvat keskikierrokset, minkä ansiosta vaihteita voi alkaa selata välittömästi eturenkaan nousemisen jälkeen. Ja jos eturengas sattuisi vähän valahtamaan, on tarjolla runsaasti voimaa heittää se taas ylös. MT-10:n keskikierrokset ovat suorastaan uskomattomat. 111 newtonmetrin huippuvääntö irtoaa vajaalla 9 000 kierroksella, mikä tekee pyörästä paitsi mainion keulittavan, myös helpon ajettavan.
Jatkuvan takarenkaalla ajelun sijaan keskikierroksilla voi myös nieleskellä rauhassa kilometrejä moottorin rennon käynnin ansiosta. Kaasuvaste on perusasetuksella pehmeä ja mukautuva, A-asetus on hieman kärkkäämpi, ja asetuksista aggressiivisin, B, on mielettömän kiihkeä. IMU:n puuttumisesta huolimatta luistonesto toimii mainiosti ja sallii eturenkaan nousemisen. Pyörän käsiteltävyys tekee vaikutuksen ja istuu hyvin pyörän kaksisuuntaiseen persoonaan.
Alusta muistuttaa erehdyttävästi R1:n alustaa, ja odotetusti se toimii mutkissa hyvin. Sen sijaa yllättävää on pyörän vakaus. Lyhyestä akselivälistä huolimatta MT tuntuu suoraan ajettaessa todella vakaalta, ja mutkat se hoitelee yhtä hienosti kuin kilpailijansa. Jousitus on kova, mutta koska se on täysin säädettävä, ei tämä ole ongelma. Jarrujen osalta jään kaipaamaan parempaa tehoa ja tuntumaa. Ja kun nyt valituksen makuun on päästy, annan noottia matkustajan jalkatappien sijainnille, sillä ne ottavat helposti kiinni saappaisiin. Mainitut vaivat eivät kuitenkaan ole suurin MT-10:een liittyvä kohunaihe.
Pikavisiitti internetissä nimittäin osoittaa, että MT-10:n design jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Toisia se ihastuttaa, toisia vihastuttaa. Totta puhuaksenni en ole itsekään erityisen ihastunut pyörän keulaan, mutta ulkonäölle on kelvollinen syy. Se tarjoaa nimittäin tavallisia nakupyöriä paremman tuulensuojan. Se voi näyttää erikoiselta mutta toimii hyvin, lisävarusteluettelosta poimittava katelasi tekee siitä entistä pätevämmän.
Monien streetfighter-pettymysten jälkeen Yamaha on vihdoin osunut nappiin. MT-10 ei ehkä ole markkinoiden nopein tai voimakkain streetfighter, mutta se tarjoaa erinomaisen tasapainoisen seoksen suorituskykyä ja käytettävyyttä räppiä uhraamatta. Tämä moniulotteinen käytettävyys tekee siitä omintakeisesta ulkomuodosta huolimatta luokkansa huippukandidaatin.
