Kallion pomo torjuu tiimimääräykset: Mikalla ja Titolla on lupa voittaa

Rabat ja Kallio ovat kuitanneet kahdeksasta ajetusta kisasta kuusi voittoa. Niistä neljä on Rabatin ja kaksi Kallion käsialaa.

Rabat johtaa sarjaa 26 pisteen erolla toisena olevaan Kallioon. Kolmantena majaileva Maverick Vinales on jäänyt Kalliosta 22 ja neljäntenä oleva Dominique Aegertet jo 60 pisteessä.

Pullat ovat kieltämättä hyvin belgalaistiimin Kalex-merkkisessä uunissa. Onko jo aika alkaa ajatella mestaruutta ja paikan tullen rauhoitella tilannetta?

– Minulta on kyselty moneen otteseen mahdollisista tiimimääräyksistä. Kyllä, olemme keskustelleet asiasta molempien kuljettajien kanssa ja olemme kertoneet heille, että emme ole hyvillämme, jos jompikumpi ajattaa toisen ulos kilpailusta. Mutta mitään tiimimääräyksiä ei ole olemassa. Molemmat ajavat maailmanmestaruudesta ja annamme heidän tehdä jatkossakin niin, painottaa Bartholemy.

"Meillä ei ole varaa
omahyväisyyteen"

Bartholemy pitää samalla visusti huolen siitä, että liiallinen hyvänolontunne ei pääse hiipimään kypärään. Kallion kokemus ja nälkä mestaruuteen on tosin sitä luokkaa, että ainakaan suomalaisen osalta ei näin pääse käymään.

– On totta, että meillä on iso johto MM-sarjassa. Olemme vastaavassa tilanteessa kuin viime vuonna ja muistetallaanpa miten kävi, Bartholemy viittaa Kallion silloisen tiimikaverin Scott Reddingin haarukassa olleen mestaruuden menettämiseen.

– Meidän on jatkettava kovaa työtä tarjotaksemme Titolle (Rabat) ja Mikalle nimenomaan kaiken sen, minkä he tarvitsevat voittaakseen. Meillä ei ole varaa olla liian omahyväisiä, sillä yksi virhe tai keskeytys voi muuttaa tilanteen hetkessä.

"Oveen koputellaan"

Bartholemy korostaa samalla pitkäjänteistä työtä, johon jo neljättä kautta Marc VDS:n riveissä ajava Kallio on tuonut merkittävän panoksen. Nyt on aika poimia tuon työn hedelmiä.

– Kun tulimme keltanokkina Moto2-luokkaan kaudella 2010, niin kukaan ei tuntenut meitä ja kuljettajien houkutteleminen oli vaikeaa.

Nyt kaikki on kuitenkin toisin.

– Olemme todistaneet, että pystymme voittojen lisäksi taistelemaan molempien kuljettajien voimin mestaruudesta. Kuten voitte kuvitella, oveamme on kolkuttanut paljon kuljettajia keskustellakseen kaudesta 2015. Se saa minut tuntemaan ylpeyttä siitä, mitä tiimi on saavuttanut, sanailee Bartholemy.

Täksi kaudeksi Marc VDS:ään tulleen Rabatin sopimus kattaa yhä ensi vuoden. Kallion sopimus on katkolla tämän kauden jälkeen.

Bartholemy on tosin jo aiemmin antanut vahvoja viitteitä siitä, että jatkoa hierotaan Kallion kanssa.

– Olisi typeryyttä olla tekemättä sitä kuljettajan kanssa, joka kamppailee mestaruudesta, muotoilee Bartholemy.

Kallio on noussut kolme
kertaa podiumille Saksassa

Ensi viikonlopun estradi Sachsenring on sarjan lyhin rata. Mittaa löytyy ainoastaan 3671 metriä.

Kalliolla on mieluisia muistoja Saksasta, sillä hän on saavuttanut siellä aikojen saatossa kolme podiumsijoitusta.

Kaudella 2005 irtosi 125-kuutioisten voitto, kaksi vuotta myöhemmin 250-kuutioisten toinen sija ja 2012 vastaava saavutus Moto2-luokassa.

MotoGP-sarja kurvailee Saksan GP:n jälkeen kesälaitumille. Paluu tositoimiin tapahtuu Indianapolisin radalla USA:ssa 8.-10. elokuuta.

Uusin numero