Kallion ajolinjat valuivat leveäksi kovassa tuulessa

Mika Kallio oli sadekelillä ajetulla ensimmäisellä Moto2-luokan treenijaksolla viidenneksi nopein. Toinen jakso ajettiin kuivuneella radalla, jolloin Kallio kirjasi 13. nopeimman kierrosajan.

– Märällä radalla pyörä tuntui suhteellisen hyvältä, mutta toisella jaksolla voimakas tuuli vaikeutti ajamista useissa mutkissa. Silloin oli vaikeuksia saada pyörä kääntymään, kun linja tuntui aina valuvan leveäksi, Kallio totesi.

– Epävakainen säätila jatkuu ennusteiden mukaan läpi viikonlopun. Sadekelillä pyörä tuntuu nyt paremmalta, mutta kuivalle kelille täytyy miettiä tiettyjä muutoksia.

– Pito tuntui aika heikolta kuivalla radalla, joten painopistettä täytyy muuttaa alemmaksi. Olen ajanut alkukaudella lyhyemmällä akselivälillä verrattuna muihin Kalex-kuskeihin.

– Ne säädöt toimivat pyörässäni hyvin lämpimässä säässä, mutta eivät näköjään näin viileässä kelissä, Kallio päätti.

Silverstone, Englanti.
Moto2-luokan 6/17 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):

  1. Pol Espargaro Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex 2.08,826    
  2. Scott Redding Iso-Britannia, Marc VDS Racing Team, Kalex + 0,509
  3. Bradley Smith Iso-Bitannia, Tech 3 Racing, Tech 3 + 0,707
  4. Marc Marquez Espanja, Team Catalunya Caixa Repsol, Suter + 0,727
  5. Johann Zarco Ranska, JIR Moto2, Motobi + 0,892
  6. Alex de Angelis San Marino, NGM Mobile Forward Racing, Suter + 0,968
  7. Toni Elias Espanja, Mapfre Aspar Team, Suter + 1,226
  8. Claudio Corti Italia, Italtrans Racing Team, Kalex + 1,259
  9. Andrea Iannone Italia, Speed Master, Speed Up + 1,270
10. Simone Corsi Italia, Came IodaRacing Project, FTR + 1,517
11. Mike Di Meglio Ranska, Master Speed Up, Speed Up + 1,844
12. Gino Rea Iso-Britannia, Federal Oil Gresini Moto2, Suter + 1,856
13. Mika Kallio Suomi, Marc VDS Racing Team, Kalex + 1,923
14. Axel Pons Espanja, Pons 40 HP Tuenti, Kalex + 1,963
15. Randy Krummenacher Sveitsi, GP Team Switzerland, Kalex + 2,024

Uusin numero